Tuoreimmat maahanmuuttoaiheiset uutiset. Ohje: napsauttamalla lyhyttä kuvausta piilotat/paljastat pidemmän kuvauksen.
Poliisi on saanut kiinni kolme miestä, joita epäillään asuntomurroista...
Poliisi on saanut kiinni kolme miestä, joita epäillään asuntomurroista eri puolilla Suomea. Liettualaisella Audi-merkkisellä autolla muun muassa Tampereen seudulla liikkuneet miehet ovat nyt tutkintavankeudessa. Pirkanmaan poliisi pyysi heinäkuun lopulla havaintoja Liettuan kilvissä olevasta Audi-merkkisestä henkilöautosta.
Hakametsän Aarikkalankadulla heinäkuun lopussa syttynyt tulipalo sai a...
Hakametsän Aarikkalankadulla heinäkuun lopussa syttynyt tulipalo sai alkunsa kannabiksen kasvatuksessa käytetyistä lampuista. Pirkanmaan poliisi kertoo asiasta Helsingin Sanomille. Lehden mukaan kasvatuslamppujen kattokiinnikkeet olivat pettäneet talon ullakolla.
Vaikka Yhdysvallat onnistuisikin välttämään kaksoislaman, jopa puolet ...
Vaikka Yhdysvallat onnistuisikin välttämään kaksoislaman, jopa puolet "kriittisellä listalla" olevista 800 amerikkalaispankista tulee kaatumaan, arvioi ekonomisti Nouriel Roubini.
USA:n taloudella näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet välttää kompast...
USA:n taloudella näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet välttää kompastuminen kaksoislamaan, arvioi Bank of America Merrill Lynch.
Poliisi on tavoittanut kolme miestä, joita epäillään lukuisista asunto...
Poliisi on tavoittanut kolme miestä, joita epäillään lukuisista asuntomurroista eri puolilla Suomea. Liettualaisella Audi-merkkisellä autolla liikkuneet miehet ovat nyt tutkintavankeudessa, kertoo Pirkanmaan poliisi.
Suomalaismepit paljastavat ovatko he joskus antaneet rahaa romanikerjä...
Suomalaismepit paljastavat ovatko he joskus antaneet rahaa romanikerjäläiselle. Mitä EU:n pitäisi tehdä, että romanikerjäläisten ongelma ratkeaisi? Timo Soini (ps.): Romanialle olisi tehtävä asia selväksi: jos ette paranna tilannetta, rakenne- ja aluetuet pois.
Paluumuuttajia olisi tulossa enemmänkin, jos toimeentulo järjestyisi....
Paluumuuttajia olisi tulossa enemmänkin, jos toimeentulo järjestyisi.
Harmaa talous syö kansantaloutta, kun miljardien tuotot jäävät ilmoitt...
Harmaa talous syö kansantaloutta, kun miljardien tuotot jäävät ilmoittamatta verottajalle. Eduskunnan tarkastusvaliokunta on laskenut harmaan talouden kokonaismääräksi 12 miljardia euroa, mikä vastaa 6,9 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Itä-Suomen yliopistossa aloittaa tänä syksynä lähes 500 ulkomaista tut...
Itä-Suomen yliopistossa aloittaa tänä syksynä lähes 500 ulkomaista tutkinto- ja vaihto-opiskelijaa. Opiskelijoita tulee yhteensä 56 eri maasta. Eniten tulijoita on Saksasta, Espanjasta ja Puolasta.
Useat suomalaiset europarlamentaarikot vaativat EU-tukien lopettamista...
Useat suomalaiset europarlamentaarikot vaativat EU-tukien lopettamista Romanialta ja Bulgarialta, jos maat eivät paranna vähemmistöjensä asemaa. Huoli Suomessakin kerjäävien romanien tilanteesta nousi esiin Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi perjantaina poliisin esityksestä nuo...
Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi perjantaina poliisin esityksestä nuorehkon romanialaisen miehen epäiltynä kahteen rahavarkauteen Pieksämäellä. Miehen mukana epäillään olleen toisen romanialaisen miehen, mutta poliisi ei ole tavoittanut tätä. Vangittu mies on syntynyt vuonna 1982. Hän on poliisin...
Kahta ulkomaalaistaustaista miestä epäillään varkaudesta pieksämäkeläi...
Kahta ulkomaalaistaustaista miestä epäillään varkaudesta pieksämäkeläisessä kukkakaupassa keskiviikkona. Toisen miehistä epäillään harhauttaneen Yläristillä sijaitsevan kukkakaupan myyjää sillä aikaa kun toinen vei kassalippaasta rahaa. Varkaus sattui illalla puoli viiden ja puoli...
Saksan keskuspankki Bundesbank aikoo pyytää liittopresidentti Christia...
Saksan keskuspankki Bundesbank aikoo pyytää liittopresidentti Christian Wulffia erottamaan rasismista syytetyn johtokunnan jäsenen Thilo Sarrazinin. Keskuspankin mukaan Sarrazin on lausunnoillaan vahingoittanut pankin mainetta.
Helsingin nuorisolautakunta ei ainakaan vielä ole päättänyt irtisanoa ...
Helsingin nuorisolautakunta ei ainakaan vielä ole päättänyt irtisanoa Kalasatamassa sijaitsevan sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimusta. Lautakunta jätti tänään kokouksessaan asian pöydälle. Sosiaalikeskuksen alueelle on majoittunut useita kymmeniä Romanian romaneita, joiden asemasta on kiistelty jo pitkään. lue lisää
Kokoomuksen eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz vaa...
Kokoomuksen eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz vaatii yhä uusia lakimuutoksia, jotta maahanmuuttoa Suomeen saataisiin hillittyä. Myös eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk.) on samoilla linjoilla. Kansanedustajat esittivät näkemyksensä Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa. Molemmat toistivat, että Somalias [..]
Vihreiden naisten tärkeimpiä vaaliteemoja ovat muun muassa maahanmuutt...
Vihreiden naisten tärkeimpiä vaaliteemoja ovat muun muassa maahanmuutto, vanhempainvapaiden jakautuminen nykyistä tasaisemmin vanhempien kesken ja kehitysavun suuntaaminen naisten koulutukseen ja seksuaaliterveyteen.
Suomi on Euroopan kehittyneistä maista se, jossa maahanmuuttajien osuu...
Suomi on Euroopan kehittyneistä maista se, jossa maahanmuuttajien osuus väestöstä on pienin. Kuitenkin maahanmuutto-teemasta rakennellaan seuraavien vaalien yhtä pääteemaa. Jopa järkipuolue kokoomus pyörii tässä asiassa suoraan tuulen mukaan. Tässä...
Mitä EU:n pitäisi tehdä, että romanikerjäläisten ongelma ratkeaisi? Su...
Mitä EU:n pitäisi tehdä, että romanikerjäläisten ongelma ratkeaisi? Suomalaismepit vastaavat: Timio Soini (ps.): Romanialle olisi tehtävä asia selväksi: jos ette paranna tilannetta, rakenne- ja aluetuet pois. Sari Essayah (kd.): EU-tukia pitäisi käyttää Romaniassa romanien elinolojen parantamiseksi. Pakotteita, jos tämä ei auta. Satu Hassi (vihr [..]
Etelä-Karjalan poliisilaitoksen uusi päällikkö Jyrki Wasastjerna on al...
Etelä-Karjalan poliisilaitoksen uusi päällikkö Jyrki Wasastjerna on aloittanut työnsä Lappeenrannassa perjantaina. Tulevaisuudessa hän haluaa Etelä-Karjalan poliisilaitoksen panostavan ennaltaehkäisevään toimintaan. Haasteita asettavat maahanmuuttopolitiikka sekä alueen vilkas liikenne.
Hirvensalmen kunta perustaa työryhmän pakolaisten kotouttamiseksi. Ryh...
Hirvensalmen kunta perustaa työryhmän pakolaisten kotouttamiseksi. Ryhmä laatii kotouttamisohjelman yhteistyössä kunnan eri toimijoiden, TE-toimiston ja muun muassa eri järjestöjen kesken.
Vaasan vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoita ei ole enää juurika...
Vaasan vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoita ei ole enää juurikaan ylipaikoilla. Vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä 154 turvapaikanhakijaa, kun paikkoja on 150.
Sadat ulkomaalaiset joutuvat vuoden mittaan odottamaan maasta poistami...
Sadat ulkomaalaiset joutuvat vuoden mittaan odottamaan maasta poistamistaan poliisin putkassa, koska virallinen säilöönottokeskus on täynnä. Epäasiallisesta säilöstä on huomauttanut muun muassa YK:n kidutuksen vastainen komitea.
EU:n rajoilla on saatu alkuvuonna kiinni huomattavasti aiempaa vähemmä...
EU:n rajoilla on saatu alkuvuonna kiinni huomattavasti aiempaa vähemmän laittomia maahantulijoita. Suomalaiset rajavalvojat osallistuvat parhaillaan Kreikan rajan valvontaan yhteiseurooppalaisessa operaatiossa.
Kunnat ottavat entistä nihkeämmin vastaan pakolaisia ja Suomesta jo tu...
Kunnat ottavat entistä nihkeämmin vastaan pakolaisia ja Suomesta jo turvapaikan saaneita ihmisiä. Suomen rajojen ulkopuolella, pääasiassa pakolaisleireillä, maahantuloa odottaa jo 200 niin sanottua kiintiöpakolaista, joilla on lupapaperit kunnossa. Puuttuu kunta, joka ottaisi heidät vastaan. Lisäksi vastaanottokeskuksissa eri puolilla Suomea kuntap [..]
Suomi voisi periaatteessa seurata Ranskan mallia ja käännyttää Romania...
Suomi voisi periaatteessa seurata Ranskan mallia ja käännyttää Romanian romaneita. Sisäasiainministeriön valtiosihteeri Antti Pelttarin mukaan Suomen lainsäädäntö antaa tähän mahdollisuudet.
Suomessa valmistellaan järjestyslain muutosta, jolla etsitään selvyytt...
Suomessa valmistellaan järjestyslain muutosta, jolla etsitään selvyyttää Romaniasta tulleiden romanien kohteluun. Lakia valmisteleva sisäministeriö antaa konkreettisia ehdotuksia syyskuun loppuun mennessä.
Islamistijärjestö Hamas uhkaa Israelia uusilla iskuilla. Gazaa hallits...
Islamistijärjestö Hamas uhkaa Israelia uusilla iskuilla. Gazaa hallitseva Hamas sanoo, että 13 taistelujärjestöä on yhdistänyt voimansa aloittaakseen aiempaa voimakkaammat iskut Israelia vastaan.
Euroopan unioni vaatii Ranskalta selvitystä tuhansien Romaniasta ja Bu...
Euroopan unioni vaatii Ranskalta selvitystä tuhansien Romaniasta ja Bulgariasta tulleiden romanien karkottamisesta. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan EU:n komissio pyytää Ranskaa todistamaan, että karkotukset ovat unionin lainsäädännön mukaisia.
Afganistanissa kymmenen parlamenttivaalien kampanjatyöntekijää on paik...
Afganistanissa kymmenen parlamenttivaalien kampanjatyöntekijää on paikallisten viranomaisten mukaan kuollut sotilasliitto Naton ilmaiskussa. Ilmahyökkäysten siviiliuhreista aiemminkin syvästi närkästynyt presidentti Hamid Karzai on tuominnut iskun kovin sanoin.
Saksan keskuspankin johtokunta vaatii johtokunnan jäsenen erottamista ...
Saksan keskuspankin johtokunta vaatii johtokunnan jäsenen erottamista muslimeja ja juutalaisia halventaneiden lausuntojen takia. Pankin johtokunta pyytää liittopresidentti Christian Wulffia erottamaan Thilo Sarrazinin tehtävistään.
Ruotsissa maahanmuuton rajoittamista vaativa puolue on lähellä läpimur...
Ruotsissa maahanmuuton rajoittamista vaativa puolue on lähellä läpimurtoa runsaan kahden viikon päästä pidettävissä valtiopäivävaaleissa. Ruotsidemokraattien kannatus liikkuu nyt neljän prosentin äänikynnyksen tuntumassa. YLE Uutisten toimittaja kävi Skoonessa puolueen perinteisellä tukialueella.
Palvelun tarjoaa Uutiskynnys.fi