Uutiskynnys logo

Eroperheiden isien ja lasten tilanne Suomessa

Mielipide Julkaistu: 21.2.2007 20:19 Muokattu: 5.2.2008

[image reference is broken]

Isien huono asema ja syrjintä avioeroa seuraavassa huoltajuusprosessissa on tunnistettavissa joka puolella Suomea, eikä se ilmene vain yksittäistapauksina. Adressini tasa-arvon puolesta huoltajuusriidoissa on nyt allekirjoittanut yli 6000 ihmistä. Eroavien peruslähtökohdat ovat hyvin erilaisia ja lasten huoltaminen on yksilöllistä. On perheitä, joissa miehen arkipäivä on lähes samanlainen kuin naisenkin. Joissakin perheissä äiti todellakin hoitaa kaikki kotiin ja lapsiin liittyvän ja toisissa taas isä on joko yhtä vastuullinen tai jopa vastuullisempi kuin äiti. Lasten huoltajuuskiistoissa kuitenkin sosiaaliviranomaiset asettuvat lähes aina äidin kannalle.

Vanhan ajan periaatteilla naista pidetään perinteisesti parempana huoltajana kuin miestä. On kuitenkin nykyaikaisen, tasa-arvoisen ja kehittyneen yhteiskunnan mukaista tutkia asia perusteellisesti. Lapsen edun mukaista on yhteishuoltajuus. Ainoastaan lapsen ollessa vaarassa toisen vanhemman toiminnan taholta, voidaan yksinhuoltajuus katsoa lapsen edun mukaiseksi. Huonosti hoidettu ero tai erosta seuraavat taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat omiaan heijastumaan lapsiin. Lapsen lähivanhemmalla on lain mukaan velvollisuus edistää lapsen ja muualla asuvan vanhemman tapaamisia. Mikäli vanhemmilla on sosiaalitoimessa tai tuomioistuimessa vahvistettu tapaamissopimus, voi tapaajavanhempi hakea tälle sopimukselle täytäntöönpanoa tuomioistuimesta ellei se toteudu. Oikeusapu on kallista, vaikka se olisi järjestetty yhteiskunnan toimintana. Työelämässä oleva huoltajuuskiistan osapuoli joutuu kohtuuttoman taloudellisen paineen alle. Oikeudenkäynnit tulevat maksamaan käyttövaroista ja helposti realisoitavasta omaisuudesta riippuen jopa kymmeniätuhansia euroja. Parisuhteen kariutuessa riitaan, jossa toinen osapuoli lähtee yhteisestä kodista ovet paukkuen, on todennäköistä, että tulevaisuudessakaan yhteiset keskustelut ja neuvottelut lasten asemasta eivät onnistu ilman ulkopuolista apua. Sosiaaliviranomaisten tehtävä on huoltajuuskiistaa ratkottaessa katsoa kokonaisuutta, eli miten perheessä asiat on hoidettu ennen eroprosessia.

Sosiaalitoimi asettuu usein äidin puolelle. Sosiaaliviranomaisten toiminnan vahva puolueellisuus on näkyvää jo huoltajuusprosessin alussa. Äidin puheista tehdään laki, jolla prosessia viedään eteenpäin. Kun äiti sanoo jotain, mitä tahansa, se on ainut totuus, mikä halutaan nähdä. Kun isän puheita tai tekemisiä jossain tuodaan esille, lauseita katkotaan ja irrotetaan asiayhteydestään sekä tapahtumien kulkua esitetään valikoiden, totuutta tarkoituksellisesti vääristellen, äidin eduksi ja sosiaaliviranomaisten eduksi. Lisäksi he tarjoavat äidille ajatuksiaan, joita käyttämällä voi päästä isästä eroon. Äärimmilleen toiminta viedään tapauksissa, joissa äitejä suojellaan lasten kustannuksella. Sitten sanotaan, että tehdään töitä lastensuojelun puolesta.

Lastensuojelu- ja sosiaaliviranomaiset eivät saa ottaa tuomioistuimelle kuuluvaa oikeutta omiin käsiinsä. Huoltoselvittäjien puolueettomuusedellytykseen kuuluu, että selvittäjä ei ole saanut aiemmin hoitaa esimerkiksi sovittelijan tehtävää tai perheen lastensuojeluasiakkuutta, jossa olisi käsitelty perheen lapsen asioita. Kun lastensuojelutyötä tekevät viranomaiset salaavat äidin puolelta tapahtuneen lasten pahoinpitelyn isältä ja tuomioistuimelta, tekee se salailijoista kanssarikollisia. Lasten ruumiillinen kuritus ei ole pelkästään kiellettyä ja sopimatonta, vaan se on myös lainvastaista. Lastensuojelulla ei ole oikeutta pitää salassa ja jättää toimittamatta olennaisia tietoja oman mielensä mukaan ja antaa puolueellisen, valheellisen ja puutteellisen lausunnon huoltajuusselvitykseen. Lastensuojelun tehtävänä on turvata lapsen tilanne pahoinpitelyä epäiltäessä eikä asettua pahoinpitelijä-äidin puolelle. Eduskunnassa, adressini luovutustilaisuudessa 12.10.2006, kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että sosiaaliviranomaiset ovat asennevammaisia ja että heitä pitäisi kouluttaa.

Tiedämme, että lapset ovat pyyteettömän lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Mikäli huoltajuusriita pääsee valloilleen, ainoa todellinen kärsijä on vanhempien armoilla oleva lapsi. Puolueettomuus on lapselle yksi keskeisimpiä keinoja selviytyä erosta. On tärkeää, että hän voi keskittyä omaan eroprosessiinsa ilman, että hänen tarvitsee kärsiä sosiaaliviranomaisten asennevammaisuudesta. Sosiaaliviranomaisten asennemaailmassa tulisi tapahtua vallankumous tasa-arvoiselle huoltajuudelle.

Niko Linsa, Vaasa, www.syrjityt.fi


RSS

Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt