Keitä ne on ne rasistit

Aulis Kuikka

Vastaus kysymykseen, onko Suomi rasistinen maa, riippuu näkökulmasta. Rasismeja on tarjolla lukemattomia. Tässä katsaus muutamiin.

Junttirasistin mielestä n-ihminen, siis afrikkalainen, on ruma ja tyhmä, eikä siitä saa fiksumpaa millään toimenpiteellä. Junttirasistin maailmankuva on kuitenkin avara eikä rajoitu afrikkalaisiin. Kiinalaiset ovat kieroja ja sanovat ping pong, arabit tykkäävät kameleista sillä lailla, inkkarit (eikä nyt ole kyse intialaisista koodaajista) ovat verenhimoisia ulisijoita, ja juutalaisten kansainvälinen salaliitto yrittää kahmia maailmassa kaiken vallan saadakseen kylpeä kullassa ja kristittyjen lasten veressä. Lähempääkin löytää junttirasisti huomautettavaa. Espanjalainen on laiska, italialainen varas, ryssä haisee ja manne puukottaa kun voi. Saksalaisen ja englantilaisen vioiksi luetaan vain huono ruoka.

Jos junttirasisti asuu Raumalla, hänen mielestään porilaiset ovat tyhmiä. Jos hän asuu Porissa, hän pitää raumalaisia hulluina. Jos hän kannattaa Tapparaa, Ilveksen kannattajat haisevat hänen mielestään kissan kuselta. Jos hän kannattaa Jokereita, HIFK:in miehet ovat hänen mielestään hurreja, ja senhän tietää, mitä hurrit tykkäävät keskenään touhuta. Ja niin edelleen.

Näitä ihmisiä on, joskaan en tunne yhtäkään enkä välitä tutustuakaan. En usko junttirasistin seuran olevan pitkän päälle kiinnostavaa enkä usko sen rakentavan mitään hyvää.

Perinteinen rasisti ottaa asiat hiukan rauhallisemmin. Hänen käsityksensä on, että ihmiskunta jakaantuu kolmeen päärotuun, mustaan, keltaiseen ja valkoiseen, ja että nämä poikkeavat toisistaan ulkomuodon lisäksi myös henkisiltä ominaisuuksiltaan. Käsityksensä tueksi hän viittaa valkoisen rodun menestystarinaan, Aasian nouseviin talousmahteihin ja Afrikan maiden krooniseen kyvyttömyyteen päästä eroon kurjuudesta ja sekasorrosta. Hän vetoaa Lynnin ja Vanhasen tutkimukseen kansakuntien varallisuuden ja mitatun keskimääräisen älykkyysosamäärän suhteesta ja on huolissaan siitä, että maahanmuutto rappeuttaa eurooppalaisen verenperimän.

Lahjakkuuden ja älykkyyden mittaamisen vaikeus tekee tämän suuntaisesta ajattelusta ongelmallista. Vaikka “puhtaita rotuja” ei olisikaan olemassa, ihmiskunta muodostuu etnisistä klustereista perinnöllisine ominaisuuksineen. Mutta johtuvatko afrikkalaisten alhaiset mitatut ÄO:t perinnöllisistä vai kulttuurisista syistä, on edelleen sitovasti todistamatta. Lisäksi on eettisesti ongelmallista, suomeksi epäreilua, kytkeä jonkin ihmisryhmän keskimääräinen lahjakkuus ihmisarvoon.

Mutta nämä ovat vain pisara rasismin synkeässä meressä. Esimerkiksi Jouko Jokisalo, historian tutkija joka on hankkinut oppinsa Itä-Saksassa, tietää nimetä rasismiksi myös kulttuurirasismin:

“Kulttuurirasismin edustaja ei puhu tietyn ryhmän tai kansan rodullisesta ylivoimaisuudesta, vaan “rajoittuu” kulttuurien sekoittumisen vaarallisuuden korostamiseen, perinteiden ja elämäntavan erilaisuuden sovittamattomuuden korostamiseen.”

Toisin sanoen, jos toteamme esimerkiksi islamilaisen sharia-lain olevan vaikeasti yhteen sovitettavissa Suomen lainsäädännön kanssa, syyllistymme kulttuurirasismiin. Ei ihme, että tätä rasismin lajia Suomessa riittää yllin kyllin ja että sen kitkeminen pelkän valistuksen keinoin tuntuu lähes toivottamalta tehtävältä. Siksi apuun ollaankin huutamassa lainsäädäntöä: islamofobia, siis islamin pelkääminen, pitäisi kriminalisoida.

Rasistiksi joutuu myös yllättäen huomaamaan itsensä tyttö, joka ei ole kiinnostunut afrikkalaismiehen ehdotuksesta, poliisi, joka pysäyttää ylinopeutta ajaneen auton, maitonaama joka puolustaa kaveriaan tummempaa päällekarkaajaa vastaan, sosiaalityöntekijä joka ei suostu antamaan maahanmuuttajalle enemmän rahaa kuin tälle pykälien mukaan kuuluu, ja ennen kaikkea ihminen joka uskaltaa lausua ääneen vaikutelmansa, että maahanmuutto tuntuu aiheuttavan enemmän kustannuksia ja harmeja kuin sitä paljon puhuttua rikkautta.

Ja rasismia on myös se, että ylipäätään puolustetaan sananvapauteen perustuvaa oikeutta keskustella näistä asioista. Älkää naurako, tätä mieltä olevia ihmisiä tosiaan löytyy mediasta, kansalaisjärjestöistä, politiikasta ja virkamieskoneistosta, eivätkä he halua keskustelua käytävän. Sananvapaus ei ole mikään superoikeus, he muistuttavat.

Kun rasismin kirjo on näin lavea, ei ole ihme, että joidenkin mielestä rasismia on Suomessa kuin katupölyä keväisessä kaupungissa: se kirskuu hampaissa, kirvelee silmissä ja pakottaa herkimmät pysyttelemään sisätiloissa.

Ei Suomi rasismin suhteen mitään sveitsiläistä vuoristoilmaakaan ole. Rasismia on. Nuivat asenteet maahanmuuttajia ja maahanmuuttoa kohtaan eivät kuitenkaan ensisijaisesti johdu siitä vaan kulttuurieroista. Siksi kulttuurieroja ei ole viisasta keinotekoisesti pitää yllä esimerkiksi korostamalla ulkomaalaisten adoptiolasten “oikeutta omaan kulttuuriinsa” tai tarjoamalla kalliita tulkkipalveluja aikuisille, jotka halutessaan kykenisivät itse ottamaan vastuun suomen kielen opiskelustaan. On ylivoimaisen enemmistön etu, että maassa eletään maan tavalla. Se on myös useimpien maahanmuuttajien etu. Ylimielisten ja sopeutumishaluttomien kulttuuripiirien edustajien on syytä pysyä kotimaissaan länsimaista elämäntapaa ja länsimaisia arvoja halveksimassa.