Uutiskynnys logo

Olipa kerran Lauste - Osa 1

Kolumni Julkaistu: 27.11.2007 00:35 Muokattu: 29.11.2007

Jarkko Ryynänen
Jarkko Ryynänen

Monikulttuurinen lähiö nimeltä Lauste löytyy Turusta. Suomalainen lähiö. Se on siitä erikoinen suomalainen lähiö, että sieltä löytyy ainakin kaksikymmentä eri kansalaisuutta. Kyllä, kaksikymmentä eri kansalaisuutta. Teki mieli aloittaa kirjoittamalla otsikoksi Olipa kerran Lauste. Ei se Lauste Turusta ole mihinkään kadonnut. Mutta se Lauste, jollaisena minä sen muistan, se on historiaa.

Lausteella on ollut, ja on yhä kova maine. Suomen lähiöistä löytyy muka-kovia paikkoja, niitä joiden väitetään olevan kovia paikkoja ja ihan oikeasti kovia paikkoja. Lauste oli aikoinaan ihan oikeasti kova paikka. Lauste oli aikanaan speciaali paikka, täysin omanlaisensa lähiö. Toista sellaista ei uskottu koko maasta löytyvän. Lauste ylitti monesti uutiskynnyksen ja lähiö tunnettiin hyvin myös Turun ulkopuolella.

Nyt Lauste tekee sen taas. Se on taas hyvin erikoinen lähiö. Se on lähiö, jonne muuttohaluiset eivät ensimmäiseksi katso. Eivät, vaikka vuokrat ovat halpoja ja palvelut lähellä. Luontoystävällisetkin miettivät kahdesti, kun Laustetta suositellaan asuinpaikaksi. Luonnonläheisyys ei auta. Syy löytyy siitä eräästä rikkaudesta. Lausteella kaksikymmentä vuotta asuneena tarkastelen hieman lähemmin tätä rikkautta ja kehitystä menneitä muistellen.

Kymmenen vuotta sitten 14-vuotias Jake kavereineen tallaili pitkin Lausteen katuja. Lauste oli meidän mielestä paras paikka maailmassa. Lauste oli huonomainen paikka, jota ulkopuoliset karttoivat. Me emme tätä pelkoa vielä ymmärtäneet. Turun keskustassa huomasi hyvin, että Lausteen busseihin astuvia katsottiin pitkään. Riittävän välimatkan päästä, tottakai.

Lausteen keskusta oli jokaiselle meistä pyhä paikka. Meidän kokoontumispaikka. Paikka jossa me vietimme illat ja yöt. Se oli karun näköinen alue, jonka keskipisteenä oli tunnettu lähikuppila Kirjuri. Kirjuri on yhä siellä, mutta viimeisinä Lausteen vuosinani katselimme surullisena kun Lausteen pyhä paikka tuhottiin. Yleensä rikkinäisen paikan korjaamista katsotaan hyvällä. Sen ajan lausteelaisille se oli shokkihoitoa. Ja se on yhä sitä.

Voin edelleen pahoin käydessäni Lausteen keskustassa, joka ei ole sellainen kuin ennen. Se on ikuisesti kotini, mutta vain muistoissa. Lausteen keskustassa ja sen monikulttuurisessa ympäristössä hymyilen vain silloin, jos laitan silmät kiinni ja muistelen menneitä. Lähiötä tuhottiin ulkoisesti. Sisäinen uudistus oli alkanut jo aiemmin väestön vaihtuessa suomalaisesta ulkomaalaiseen. Suomalaiset (ihan oikeasti harmittomat) juopot ajettiin metsään heille rakennettuun metsäpubiin. Me siis vannoimme joka ikisenä alkoholinhuuruisena viikonloppuyönä, että me emme koskaan muuta pois Lausteelta. Mutta asuminen siellä kävi siellä sietämättömäksi. Sitkein meidän ajan lausteelainen luovutti kaksi vuotta sitten. Me olimme monikulttuurin uhreja. Askel kerrallaan tämä kävi meille selväksi. Vain ja ainoastaan vietnamilaisia muistan hyvällä. Entäs muut? Heitä en muista hyvällä. He asuvat ja rikastuttavat meidän betonilähiötä, eivätkä taatusti kunnioita alueen historiaa. Kotimme on vallattu.

Kohti lähiön tuhoa - Muistoja ja totuuksia matkan varrelta

Maailma muuttui ja Lausteelle saapui uusia ihmisiä, vietnamilaisia. Me katselimme heitä pitkään ja vihaisesti. He olivat juuri tulleet maahan, mutta silti heillä oli jo sen ajan huippukännykät taskuissaan ja autot perseen alla. Miettisimme, miten hitossa se on mahdollista? Meidän alkuperäisten lausteelaisten vanhemmat raatoivat perse ruvella metallimiehinä, hitsaajina ja siivoojina, eikä kukaan edes uskaltanut haaveilla huippukännykästä. Moni ei edes haaveillut koko puhelimesta.

Heidän kodeissaan musiikki pauhasi huippuluokan stereoista, kun me puolestaan istuimme Pormestarinkadun kallioilla ja kuuntelimme Miljoonasadetta enemmän tai vähemmän kärsineellä mankalla. He ajoivat kaupan eteen hämmästyttävän komeilla autoilla, vanhempamme romuilla fillareilla. Ihmettelimme myös, että miten heillä, pakolaisilla, oli heti varaa ajaa ajokortti ja ostaa hieno auto. Asia on nyt tottakai tänä päivänä selvä.

Ihmettelimme tilannetta, mutta loppujen lopuksi lähinnä hymähtelimme heille. Heistä ei ollut haittaa meille, joten meistä ei ollut haittaa heille. He olivat kohteliaita, tulivat monesti pelaamaan meidän kanssa futista Pormestarinkadun kentälle ja vaikuttivat muutenkin ok-tyypeiltä. Vanhempamme vihasivat heitä aluksi. "Saatana he saavat kaiken tekemättä mitään", oli yleisin kommentti vietnamilaisista. Sittemmin mieli heistä on monella muuttunut. Miksi? Koska he sopeutuivat, he hankkivat töitä.

Minunkin isän duunipaikassa moni suomalainen kyllästyi - vietnamilainen ei. Minä kunnioitan heitä ja heidän ahkeruutta. He tekevät töitä, maksavat veroja ja osaavat kieltämme. Ja he eivät aiheuta ongelmia. Me emme ymmärtäneet heidän kieltään, joka kuulosti sukkelalta, mutta muuten emme välittäneet. Me emme puhuneet monikulttuurista tai solvanneet pakolaisia. Vietnamilaiset tulivat ja asia oli meille ok. Mutta emme tienneet sen olevan vasta alkusoittoa...

"Kato totakin venäläistä. Ihan pilvessä. Vittu mikä jätkä!", sanoi minulle viime vuoden puolella eräs Lausteella pitkään asunut vanhempi mies, katsottuaan ensin ympärilleen varmistaen ettei kukaan kuuntele. "Muistatko silloin Raadinkadulla kun otettiin kunnolla yhteen niiden kanssa? Ja keskustassa jatkettiin. Pekkakin (En käytä oikeita nimiä...) haki sen keppinsä ja huitoi ne yksin helvettiin", hän jatkoi.

Miksipä en muistaisi, asuinhan itse Raadinkadulla. En ikinä voisi unohtaa sitä iltaa, johon kärjistyi pitkään jatkunut molemminpuolinen viha. Kaikki lähti siitä, kun eräs suomalainen mies pyysi parvekkeeltaan pilveä polttaneita venäläisiä pitämään pienempää ääntä kello 22 jälkeen. Poliisit olivat keskustassa paikalla ennen pahempaa verilöylyä. Silloin lähes jokaisella oli jo kännykkä ja yht´äkkiä keskustassa oli lähes puoli Laustetta. Keskellä poliisit, toisella puolella venäläiset ja toisella puolella suomalaiset. Tapahtumasta ei koskaan mainittu missään lehdessä, ei edes paikallisissa ilmaisjakelulehdissä. Sitä ei oikeastaan koskaan siis tapahtunutkaan. Jos se olisi tapahtunut tänään, huutaisi Turun Sanomien otsikko: "Rasismi kasvussa Lausteella." Tapahtumasta puhuttiin pitkään ja venäläisistä ei pidetty.

"Me vaan asutaan täällä ja sitten niitä vittu vaan tulee jostain", totesivat lausteelaiset. Vanhempi väestö kehoitti aluksi 'ryssiä muuttamaan helvettiin', mutta he taipuivat lopulta itse lähtemään koska venäläiset eivät lähteneet. Sen sijaan heitä alkoi tulla lisää. Lausteelle tuli huumeet. Me kyllä tiedämme mistä ne sinne tulivat. Sitä ei vaan saa sanoa, vieläkään. Moni suojeli jälkikasvuaan muuttamalla pois. Lausteen huumeongelma kiellettiin. Erityisen kyseenalaisena pidettiin, jos syytti siitä itänaapurin asukkeja. Päättäjät olivat siis saapuneet saarnaamaan alueen asukkaille. Myös meille tuli joku nainen paasaamaan miten eletään kesken mukavan kortti-iltamme.

"Suksi hyysäri vittuun meidän nurtsilta", lopetti eräs seurueestamme keskustelun.

Paikallistelevisiokin kävi paikalla ja lähetti illalla pätkän lähiöstä. Kuin sattumalta he näyttivät kuvaa pelkästään juovuksissa kompuroivista suomalaisista. Lausteella oli päihdeongelma ja siihen olivat syynä kuulemma suomalaiset juopot. Heidät ajettiin metsään, venäläisiin ei puuttunut kukaan. Huumeongelmaa ei siis ollut olemassakaan, vaikka rohkeimmat vanhemmat siitä kirjoittivat lehdissä. Mitä enemmän nuorisoa valui kotiin silmät punaisina, sitä useampi katsoi parhaaksi muuttaa Lausteelta.

"Ai ei muka ollut huumeongelmaa. Meidänkin Jappe tuli muutaman kerran ihan saatanan pilvessä kotiin. Mulle riitti", totesi eräs entinen lausteelainen taannoin bussipysäkillä ja jatkoi: "En ole enää koskaan käynyt Lausteella. Enkä käy. Kato nyt nykymenoa. Moniko teistäkin jäi koukkuun, häh?" Moni. Erittäin moni. Liian moni.

Seuraavat ryhmät saapuvat Lausteelle

"Meidän rapussa on ihan saatamoinen möykkä välillä. Aina öisin. Hirveä älämölö kun ovet paukkuvat öisin ja rappukäytävä elämöi. Jotain Allahia huudetaan ja sitten kolisee kun ovat perse pystyssä lattialla. En vittu saa aina edes nukuttua. Ei ihme kun rytisi just!", sanoi minulle tutumpi mies tupakkaa sytyttäessään. Hän asui aikoinaan samassa pihassa kuin minä. "Ja sitten on noita somaleita. Voi vittu sanon minä. Perkele lehdessä puhutaan rikkaudesta ja nämä puhujat eivät ole täällä koskaan käyneet. Niiden puhujien naamaa en ole keskustassa nähnyt. En kertaakaan ja mä sentään olen täällä usein!", lateli hänen toverinsa, jonka naama ei ollut mulle täysin tuttu. Myös hän katsoi ympärilleen ennen sanojaan.

Juuri kun olimme tottuneet venäläisiin ja aloimme jotenkuten tulla toimeen heidän kanssa, meille esiteltiin uusia kansalaisuuksia. Venäläisten lisäksi alkoi kaduilla vaeltaa erityisesti kosovolaisia ja muita entisen Jugoslavian alueelta tulleita ihmisiä. Myös iranilaisia ja irakilaisia tuli pikku hiljaa lisää, mutta kosovolaisten määrä oli huomattava. Me olimme väsyneitä. Ihan oikeasti, me olimme todella väsyneitä ja meitä vitutti todella paljon. Meidän rakkaus Laustetta kohtaan oli vahvaa ja taatusti aitoa, mutta pikkuhiljaa se menetti merkityksensä. Ketään ei huvittanut enää notkua nuorisotalolla. Toinen meidän pyhistä paikoista oli muuttunut täysin erilaiseksi paikaksi.

Bussilla matkustaminenkin kävi raskaaksi, sillä etninen bussireissu oli yleensä kovaääninen mölymatka. Piti todella huutaa, että sai kaverille sanotuksi asiansa sen eri kielien tulvan keskellä. Me emme jaksaneet enää notkua keskustassa, ja moni lausteelainen muutti pois. Keskusta oli etninen, siellä ei ollut meille mitään. Se ei ollut enää meidän keskusta. Huumeongelma oli yhä paha ja eri kulttuurit toivat moneen asiaan lisää vauhtia. Enemmän negatiivisella kuin positiivisella tavalla. Autovarkaudet yms. rikokset tuntuivat kummasti lisääntyvän monikulttuurin tahdissa. Kypsyneet asukkaat perustivat yöpartion estääkseen pahemman luokan katastrofin synnyn. Huhu kiersi ahdistelijoista. Jos sen sanoi ääneen, oli rasisti.

Yksi perjantai-ilta istuimme kalliolla ja puhuimme rasismista. Naureskelimme kun vitsailimme olevamme sellaisia vain siksi, että me asuimme Lausteella. Me otimme ahdisteluhuhut tosissamme. Me pidimme huolen siitä, että yksikään meistä ei kävellyt illalla yksin kotiin. Erityisesti naispuolisen ihmisen mukaan lähti aina joku mukaan. Aina. Se ei ollut meidän silmissämme mies, joka ei tähän sitoutunut.

Tasaiseen tahtiin moni muutti pois ja yhä useampi alkoi harkita muuttamista. Vanhempien huoli omasta jälkikasvusta pelasti monen tulevaisuuden. Kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Poliisi oli tuttu näky Lausteella. Monesti syypää poliisin kutsumiseen oli järjetön meteli.

Pimeät illat olivat raskaita, ja moni suomalainen jäi mieluummin sisätiloihin. Monesti katselimme Raadinkadulla eräästä ikkunasta ulos keskustaan ja pyöritimme päätämme. Joskus aiemmin poliisiauto laittoi uteliaaksi ja menimme paikalle. Enää se ei kiinnostunut. Se oli arkipäivää.

Ilmaisjakelulehdet aloittivat monikulttuurisuuden puolesta rummuttamisen. Ja rasismia kauhisteltiin. Mitäköhän rasistista mekin teimme, kun istuimme suomalaisten kesken iltaa korttia pelaten jonkun luona? No vastasin siihen juuri. Sekin oli rasismia ja meitä syytettiin siitä, kun me olimme yht´äkkiä muukalaisvastaisia ja emme nähneet vaivaa tutustua heihin. Kehtasimmekin olla keskenämme ja pelata korttia.

Eräs ilta Jari otti neuvosta vaarin ja päätti tehdä bussia Vasaramäkeen odotellessa lähempää tuttavuutta heidän kanssa. Hän teki sen pyytäen tulta näiltä ns. muukalaisilta, joiden elämän kuulemma teimme hankalaksi. Mukava ilta Vasaramäessä asuvan tyttöystävän kanssa ei ehtinyt edes alkaa, sillä loppu ilta meni paikkailtavana sairaalassa. Poispäästyään ei ollut edes tupakkaa, nekin olivat mystisesti taskusta kadonneet. Jari muutti pois Lausteelta vuotta myöhemmin saatuaan tarpeekseen. Sitä ennen hän ehti saada vielä toisen kerran nyrkistä.

Myös hänen vanhempansa saivat tarpeekseen sen jälkeen, kun viikon verran putkeen vastapäätä asunut irakilaismies tuli joka yö kello 03 kolkuttamaan ovea tupakkaa pyytäen. Jos ovea ei avannut, saman ihanan herätyksen kokivat muut naapurit. Kukaan ei koskaan soittanut poliisia tai valittanut hänestä. Miksi? Koska siitä ei aiemminkaan ollut hyötyä. Siitä sai vain rasismisyytöksiä niskaansa. Ja kaupan päälle tuli koko lähiön ulkomaalaisten vihaiset katseet. Fiksuinta oli muuttaa pois.

Lopulta sain itsekin tarpeekseni. Myös vanhempieni mitta oli täynnä. Asuimme pihapiirissä jossa oli enemmän ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Meidän talossa oli kahdeksan kerrosta ja talossa asui kaksi suomalaista perhettä. Poismuuttamiseen vaikuttivat tasan kaksi asiaa:

1) Huumeongelma, jolle kukaan ei tehnyt yhtään mitään.

2) Monikulttuurisuus. Lausteella oli jatkuvasti rauhatonta ja järjetön meteli. Sitä on vaikea kuvailla. Kun vei ulos roskia, kaipasi todella korvatulppia. Piha oli todella roskainen ja siellä ei suomalaiseen juuri törmännyt. Joka talossa viriteltiin parvekkeilla taivaskanavia ja piuhat oli viritetty parhaimmillaan ilmoja pitkin b-rapun kuudennesta kerroksesta c-rapun kahdeksanteen kerrokseen. Ketään ei kiinnostanut. Yhä siinä b-rapussa asuva mies kysyi kerran yhdeltä ulkomaalaiselta siitä ja erityisesti sen laillisuudesta täysin asiallisesti. Hän sai vastaukseksi viisi sanaa "Pidä vittu huoli omista asioistasi."

Meidän porukka oli kummasti pienentynyt. Aiemmin se porukka käsitti kokonaisen lähiön. Moni meidän kavereista oli siirtynyt kaljasta ensin pilvenpolttoon ja sitten pilvestä kovempiin aineisiin ja he ovat yhä sillä tiellä. Heitä näkee joskus kaupungilla täysin sekaisin pummaamassa ihmisiltä milloin mitäkin. Ne ketkä ehtivät riittävän ajoissa pois selvisivät.

"Sä oot hengissä! Hienoa nähdä sinua, mä tiesin sun pärjäävän!", minua aiemmin poismuuttanut Jere totesi minulle turkulaisessa yökerhossa. Seuraava kysymys kuului: "Tiedätkö ketkä kaikki ovat kunnossa?" Luettelin tyypit joiden tiesin olevan ok. Hän teki myös niin. Luettelimme kavereita joiden elämä oli täysin perseestä. Se lista oli pitkä ja loppuiltamme meni olutta juodessa ja menneitä muistellen. Mukana oli myös muutama muu tuttu. Kun pari somalia käveli oli, Jere katsoi minuun ja totesi: "Siinä oli meikäläisen vikatikki." Ja monen muun.

Lausteelle oli yht´äkkiä alkanut muuttaa järjetön määrä somalialaisia. Moni on jälkeenpäin kertonut heidän olleen viimeinen niitti. Olen poismuuttamiseni jälkeen jutellut n. viidentoista entisen lausteelaisen ja/tai vielä siellä asuvan kanssa ja yksikään heistä ei ole pitänyt monikulttuuria rikkautena. He kaipasivat vanhaa Laustetta. He kaipasivat niitä iltoja, jolloin he tulivat pesulan taakse keräämään pulloja, joita olimme heille valmiiksi koonneet kasseihin. He kaipasivat huolentonta illanviettoa kanssamme. Ennen he jopa odottivat viikonloppuja, nyt se on heille yksi hailee.

Kaksi kanssani jutelleista kertoi pitävänsä entisen Jugoslavian alueelta tulleita kohteliaina, mutta sekin asia koski vain hänen seinänaapureita. He kertoivat, että aikoihin ei ole mitään saanut tai uskaltanut puhua ja tehdä ilman suurta haloota ja rasismisyytöstulvaa. He vaikenevat ja puhuvat asioista kuten haluavat vain keskenään tai suomalaisille tutuille. Muille heitetään tekohymy ja kysytään kuulumisia, vaikka oikeasti ei kiinnosta pätkääkään.

Pari vanhempaa lausteelaista miestä käytti somaleista sellaisia sanoja, että niitä en viitsi naputtaa. He kertoivat myös lähes jokaisen sitkeästi Lausteella yhä asuvan ajattelevan samoin. Myös moni jälkeenpäin lähiöön muuttanut on kauhistellut menoa ja ajattelee niin. Ne ketkä ovat kyenneet, ovat muuttaneet nopeasti pois. Nykyään Lausteella on muutamia erittäin rauhallisia alueita. Ja niitä mainostetaan vimmatusti heti kun on mahdollista. Sitä faktaa, että niiden aluiden talot eivät ole monikulttuurisia ei mainita. Jostain kumman syystä.

Onko kukaan kysynyt näiltä mainitsemiltani tyypeiltä mielipidettä maahanmuuttoasioista? Ei. Soiko heidän puhelin, kun tehdään tutkimusta maahanmuutosta? Ei soi. He ovat niitä jotka äänestävät Olavi Mäenpäätä. Se on heidän vaikuttamista. Monelle Lausteella asuvalle se on itsestäänselvyys, mutta yleisessä keskustelussa sitä kauhistellaan. Ja se on samalla rasismia.

Tämä ei ollut hyökkäys Laustetta kohtaan. Tämä ei myöskään ollut hyökkäys siellä asuvia hyviä ulkomaalaisia kohtaan. En epäile etteikö heitäkin siellä asuisi. Se ei tarkoita sitä, että jokainen heistä pitäisi. Kerroin vain omia ajatuksia ja lisäsin myös tuntemieni ihmisten todellisia mielipiteitä.

Lauste on nykyään monikulttuurinen lähiö ja mikään ei taida sitä enää muuttaa. Se ei silti vie pois sitä totuutta, että Lauste oli ennen aivan erilainen kuin tänään.

Kirjoittaja on
entinen lausteelainen
ja entinen turkulainen

http://jaketsu82.ajatukset.fi/

Lauste-sarjan toinen osa

Turku-teemaviikon muut jutut:
Pääkirjoitus: Suomen Turku?
Turun tauti jäytää taloutta
Maria Lohela
Terveisiä Varissuolta I
Terveisiä Varissuolta II


RSS

Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt