Uutiskynnys logo

Pallon henki

Kolumni Julkaistu: 16.12.2007 22:11 Muokattu: 17.12.2007

Markku Stenholm

Pallon henki on katoamassa jonnekin. Jalkapallossa, joka on perinteisistä pallopeleistä laajimmin levinnyt tämä näkyy ehkä selvimmin. Monet sanovat, että elämä on osa jalkapalloa. Jos näin todella olisi niin olisi helppo ennustaa, että olemme jo vähintään polviamme myöten kusessa ja uppoamme jatkuvasti yhä syvemmälle. Onneksi sanonta on vahvasti liioiteltu.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainoa järkevä suunta olisi muuttaa jalkapallon ammattilaissarjat USA:n - maailman maista niitä harvoja, joissa jalkapallolla ei juuri ole merkitystä - ammattilaissarjojen tapaisiksi suljetuiksi sarjoiksi, joissa on tiukat palkkakatot ja värväyssäännöt, jotka takaavat seurojen mahdollisuuden rakentaa joukkueitaan edes jollain tavoin tasapuolisia sääntöjä noudattaen. Tämä olisi sääli, sillä eurooppalainen jalkapallo poikkeaa monin tavoin USA:n ammattilaissarjoista ja vertautuu ehkä enemmän amerikkalaiseen yliopistopalloiluun.

Vaikka jalkapallo on esimerkiksi Englannissa ollut alusta asti ammattilaisten laji on seuroilla silti ollut vahvasti paikalliset juuret ja ne ovat nivoutuneet osaksi paikallista elämää. Paikallinen kannatus, joka on kulkenut isältä pojalle, on luonut seurojen ympärille kulttuurin, josta puolestaan on tullut osa paikallista kulttuuria. Ilman historiaansa joukkueet eivät olisi oikeastaan mitään. Ja nykyään näyttää vahvasti siltä, että tuo kulttuuri olisi murenemassa.

Sellaisessa perinteikkäässä lontoolaisjoukkueessa kuin Arsenal pelaa enää tuskin yhtään englantilaista pelaajaa, Englantiin maahanmuuttaneet pelaajat mukaan laskettuna. Arsenal on ehkä pahin esimerkki, mutta ei lähellekään ainoa. Toisessa päässä Athletic Club Bilbao, joka pyrkii tulemaan toimeen omilla kasvateillaan ja suostuu vahvistamaan joukkuettaan heidän lisäkseen ainoastaan baskimaan asukkailla taas on todellakin ainoa.

Valitettavasti tuo perinteen mureneminen ei koske ainoastaan suuria ammattilaisjoukkueita vaan sen vaikutukset tuntuvat myös syvällä siellä juuristossa, josta varsinaiset ammattilaistähdet kasvavat.

Vuonna 2005 kiinalainen herra Ye osti Suomen Veikkausliigassa pelanneen Atlantiksen. Hänet esiteltiin kunniallisena liikemiehenä, jolla olisi suunnitelmia aloitella yhteistyötä suomalaisen puunjalostusteollisuuden kanssa. Lähinnä kyseeseen olisi tullut suomalaisen puunrakennustaidon tuotteiden vieminen Kiinaan. Atlantis pelasi kotiottelunsa puustadionilla ja seuralla oli vahvat kytkökset Finnforestiin. Herra Ye:n ostettua seuran se sai belgialaisen valmentajan ja johtajan, jotka toivat mukanaan joukon pelaajia. Sen jälkeen seura pelasi Veikkausliigassa muutaman sopuottelun, jotka tuottivat todella kovan vaihdon kiinalaisilla vedonlyöntimarkkinoilla minkä jälkeen Atlantis kuopattiin tarpeettomana.

Olisi aika naivia kuvitella, että juuri Suomeen olisi eksynyt joku satunnainen poikkeustapaus. Pikemmin on järkevää ajatella, että kansainväliset tuulet viimein pyyhkäisivät Suomenkin sarjaa, kun rikolliset huomasivat sen olevan olemassa ja tarjoavan helpon kohteen suurelle puhalluksella. Kärjistetysti voisi sanoa, että ammattimaista jalkapalloa hallinnoi nykyään rikollinen raha, ei niinkään perinteisiin nivoutunut urheilullinen eetos. Tällä hetkellä voi mennä taloudellisesti hämäävän hyvinkin, mutta saippuapallo on täynnä ilmaa, täyttyy koko ajan ja viimein se poksahtaa.

Pelaajilla on tietysti oikeus rahastaa taidoistaan se mitä niistä maksetaan. Hehän sirkusta todella pyörittävät. Ehkä on pienoinen sääli, että jalkapallon pelaajista tulee klovneja sirkukseen, mutta toisaalta korvaus on vähintäänkin loistava. Niille pelaajille siis, jotka huipulle pääsevät. Loppujen lopuksi heitä on aika vähän. Sen sijaan seurojen toiminta ihmetyttää, koska ilmeisesti suurin osa niistä toimii tappiolla.

Liikeyrityksinä menestyvät, jos menestyvät, korkeintaan sellaiset Englannin perinteiset huippuseurat kuin Manchester United ja Liverpool, joilla on maailmanlaajuinen kannattajapohja, amerikkalaiset omistajat ja erittäin vilkas fanituotteiden myynti. Sellaisissa suurissa sarjoissa kuin Italian Serie A ja Espanjan La Liga mennään ilmeisesti puhtaalla tappiolla vuodesta toiseen. Bundesliigaa ei lasketa, koska saksalainen tunnetusti tietää markan arvon. Suomessakin pelaajien palkoista huolehtii säälittävän usein palkkaturva. Noin yleisesti joukkueiden kulut hoitavat viime kädessä niiden takana olevat miljonääriomistajat tai veronmaksajat. Jossain vaiheessa tilanteen on tietysti tervehdyttävä.

Ylimalkaisena veikkauksena voisi sanoa, että televisioyleisö ja fanituotteiden ostajat pystyisivät maailmanlaajuisesti pitämään kannattavana ehkä hieman nykyistä Mestareiden liigaa suuremman, suljetun sarjan. Sekin todennäköisesti vaatisi sitä, että pelin sääntöjä muutettaisiin enemmän TV-ystävällisempään suuntaan, sillä televisiosta katsottuna jalkapallo ei ole sellainen viihdyttävä laji, joiden ympärille USA:n ammattilaissarjat ovat rakentuneet. Tätä tuskin jalkapallopiireissä oikeasti halutaan.

Olisi tietysti puhdasta romantiikkaa ajatella paluuta vanhaan, jossa seurat pelasivat pääosin vain omilla kasvateillaan ja pelaajakaupat olivat harvinaisia. Jonkinlainen kompromissi lähes mielettömän nykyisyyden ja kunniakkaan perinteen välillä lienee kuitenkin välttämättömyys, jotta huippujalkapallolla olisi tulevaisuutta.

Eurooppalaisen jalkapallon kattojärjestön UEFA:n kautta on ajoittain tullut lausuntoja, joissa halutaan rajoittaa siirtopelaajien määrää. Ongelma on kuitenkin lainsäädännössä. Jalkapallo on ammattiurheilua ja jalkapalloilija ammatti siinä missä mikä muu tahansa. Ei ole mitään laillisia keinoja rajoittaa työvoiman vapaata liikkuvuutta. Suomen koripalloliitto ratkaisi ongelman niin, että sarjassa pelaavat seurat sopivat keskenään siitä, kuinka monta ulkomaalaista pelaajaa joukkueissa saa pelata. Kansainvälisellä tasolla ja niin suuressa lajissa kuin jalkapallo on moinen on kuitenkin melko mahdotonta. Kamppailu on kovaa ja mahdolliset sopimukset tehty rikottaviksi silloin, kun voitto häämöttää.

Visio, jossa kansainvälistä ammattiliigaa pelaisivat joukkueet, jotka eivät osallistuisi kansallisiin sarjoihin tuntuu kokonaan jalkapallon hengen ja perinteiden vastaiselta. Peli on jo pelinäkin luonteeltaan sellainen, että todellinen huippu ei ole mitenkään säihkyvästi erilaista kuin normaali peruspeli. Turun Palloseura voisi sopivassa saumassa voittaa Real Madridin, kentuckylainen kyläjoukkue taas ei koskaan voittaisi New England Patriotsia. Täten huippupeleillä ei olisi mitään varsinaista lisäarvoa TV-katsojille vaan seurojen perinteet ovat se asia, joka vaikuttaa eniten niiden kiinnostavuuteen.

Noidankehä on siis siinä, että kansainvälinen menestys edellyttää perinteistä irtoamista, perinteistä irtoaminen murtaa paikallista kannatusta ja ilman paikallista kannatusta seurat taas eivät ole tulevaisuudessa mitään.

Itse en osaa sanoa mitään ratkaisua. Jalkapallon ystävänä toivon vain, että ihmiset tulisivat järkiinsä. Hyvä peli ansaitsee hyvän kohtalon myös huipulla. Se kai on jokaiselle selvää, että myös paikallista, perinteikästä ja oikeaa jalkapalloa pelataan niin kauan kuin ihmiskunta on olemassa sillä, kun lapselle heittää pallon se juoksee sen perässä kuin iloinen hullu. Joku henki siinä on.


RSS

Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt