Uutiskynnys logo

Rasvahysteriaa jo vaippaikäisille

Mielipide Terveys Julkaistu: 9.9.2007 14:29 Muokattu: 13.9.2007

Taina Lintula

Neuvolat ja koulut on saatu viimeinkin valjastettua mukaan rasvahysteriaan. Jo taaperoikäisille lapsille suositellaan neuvolassa margariinia ja rasvatonta maitoa. Koululaiset ovat totutelleet niihin jo pidempään. Onko todella niin, että vain eläinrasvaa sisältävä ruoka lihottaa ja sairastuttaa teollisuusmaiden lapset? Näkemys on mielestäni hyvin yksipuolinen ja jopa vaarallinen.

Rasvoja hysteerisesti varovassa yhteiskunnassamme ihmetellään, miksi länsimaalaiset lihovat, vaikka syövät vähärasvaisia ja sokerittomia tuotteita. Monet kansainväliset ja arvostetut lääkärit sekä tutkijat ovat huomanneet, että hiilihydraattien (kuten peruna ja leipä) runsaalla syömisellä on suora yhteys diabeteksen räjähdysmäiseen kasvuun länsimaissa.

Ihmisten oikeanlaista ravitsemusta tutkittaessa ei voida sivuuttaa kehityshistoriallista näkökulmaa. Amerikkalaistutkimuksen mukaan ihmisen geenit ovat muuttuneet 200 000 vuodessa vain 1% verran. Viljoja on viljelty n. 10 000 - 12 000 vuotta ja maitoa juotu 2 000 vuotta. Teollisesti valmistettua lisäainepitoista ruokaa on syöty vasta muutama vuosikymmen. Ihmisen geenit eivät pysy tässä kehityksessä mukana.

Viljojen gluteenin sietokykyä ei ole vielä kehittynyt kaikille ihmisille (keliakia) ja huonosti on myös maitotuotteiden laita. Vielä pari tuhatta vuotta sitten kaikki aikuiset ihmiset olivat laktoosi-intolerantikkoja. Lehmän tai vuohen maidon laktoosin sietokyky ei ole ollut ihmisillä valmiina, vaan suotuisa geenimutaatio on syntynyt pitkän altistuksen tuloksena parisen sataa vuotta sitten. Pohjoiseurooppalaisista n. 30%:lla on yhä laktoosi-intoleranssi, Aasiassa se on lähes jokaisella. Teollisia rasvoja, maitotuotteita ja vehnää paljon sisältävä ruokavalio alkaa nyt tuoda ensimmäisiä hälytysmerkkejä väärän ravitsemuksen tuomasta sairauksien ja paino-ongelmien syöksykierteestä.

Teollisesti valmistetut leivonnaiset ja ranskanperunat sisältävät erityisen paljon niin kutsuttua transrasvaa. Transrasva on tyydyttämätöntä kasviöljyä, joka kuumennetaan vedyn ja nikkelin katalysoimana, jolloin tuloksena on osittain hydrogenoitu, pitkään huoneenlämmössä tuoreena säilyvä harmaa rasvahapposeos. Tähän mössöön sitten lisätään keltainen väri ja makuaineet. Harvardin yliopiston tutkimusten mukaan transrasvat nostavat haitallisen LDL-kolesterolin määrää ja niiden käytöllä on todettu olevan suora yhteys sydän- ja verisuonitautien syntyyn. Kohtuullinen määrä voita on siis parempi vaihtoehto kuin suuri vuorokausiannos teollisesti valmistettua rasvaa.

Ja mitä tulee huippumuodikkaisiin keinosokeroituihin virvoitusjuomiin niin myös keinomakeutusaineet muuttuvat pidemmän ketjun kautta elimistössä sokeriksi uusimpien tutkimusten mukaan. Eli nekin lihottavat aivan kuten sokeri, kun niitä juo tarpeeksi paljon. Kun keho huutaa rasvaa polttoaineeksi eikä sitä tule esimerkiksi vähärasvaisen dieetin vuoksi, elimistö aloittaa säästöliekillä elämisen ja ottaa talteen lähes kaiken, minkä saa. Rasvoja välttelevä syö vatsansa täytteeksi valtavasti hiilihydraatteja (pastaa, leipää, perunaa, keksejä jne.) Jatkuva näiden ns. nopeiden hiilihydraattien tai sokeripitoisen ruoan syönti paitsi lihottaa, myös heiluttelee verensokerin pitoisuuksia, kunnes elimistön insuliinituotantoon tulee ongelmia. Joko insuliinia ei synny tarpeeksi tai elimistö ei pysty sitä enää hyödyntämään. Diabeetikoita ennustetaan olevan Suomessa vuoteen 2010 mennessä 300 000!

Painonpudotusta tavoitellessa terveen järjen käyttö on sallittua. Jos dieetti kieltää kaikkien hiilihydraattien (myös porkkanan, salaatin ja hedelmien) syönnin, se ei voi olla maalaisjärjellä ajateltuna pidemmän päälle kovin terveellinen. Näin siitäkin huolimatta, että elimistö valmistaa vitamiineja jonkin verran itse. Moni on aloittanut proteiinipitoisen ruokavalion kaikki tai ei mitään - periaatteella. Voita laitetaan 200g pannulle, munia ja pekonia aamiaiseksi ja lounaaksi kunnon pihvi yhden pienen salaatinlehden kera. Rasvainen ruoka ei varmasti ole hyväksi sisuskaluille pidemmällä tähtäimellä. Ruokavaliosuosituksissa on 70-luvulta lähtien suositeltu pyramidin perustaksi viljoja, pyramidin keskikohta on kasviksia ja pienin yläosa lihaa ja maitotuotteita. Koko ravintomalli joutaa suoraan roskakoppaan.

Jotkut vähähiilihydraattisen ruokavalion puolustajat ovat menneet niin pitkälle, että ovat valmiita kääntämään pyramidimallin ylösalaisin, mutta monet asiaan perehtyneet tutkijat suosittelevat kasvisten olevan pyramidin jalustana, keskikohtana ovat liha- ja maitotuotteet ja huipulla viljatuotteet. Ja viljatuotteissa kehotetaan suosimaan täysjyväviljaa.

Laihdutusbuumissa mennään ojasta allikkoon jos keskitytään ainoastaan painon alentamiseen eikä ihmiseen kokonaisuutena. Toinen virhe tehdään, mikäli niukkaa eläinrasvan saantia vähennetään vielä entisestään ja tilalle työnnetään joko leipää tai pelkkää kasvisruokaa ja mahdollisimman vähän lihaa. Rasvoja tulee saada sopivassa suhteessa niin kasvi- kuin eläinkunnastakin. Itse olen huomannut voivani parhaiten ruokavaliolla, joka sisältää niukasti viljatuotteita ja perunaa, paljon erilaisia kasviksia ja hedelmiä ja tarpeeksi proteiinia liha- ja maitotuotteista sekä pähkinöistä. Olen syönyt pääasiassa ”kivikautiseen” malliin jo yli viiden vuoden ajan enkä enää palaa takaisin entiseen.

Vakavat suolistosairaudet kuten Crohnin tauti, Haavainen paksusuolitulehdus, suolistosyövät ja toisaalta imeytymishäiriöt kuten keliakia ja laktoosi-intoleranssi sekä erilaiset allergiat lisääntyvät hurjaa vauhtia. Yhtä hurjaa on diabeteksen lisääntyminen länsimaissa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka sairaita ja ylipainoisia meidän tulee olla, ennen kuin vanhentuneita ja vääriä ravitsemussuosituksia muutetaan.


RSS

Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt