Uutiskynnys logo

Sota ohi, mutta miten käy osseettien?

Mielipide Kolumni Julkaistu: 13.8.2008 16:16 Muokattu: 14.8.2008

Venäjä on ilmoittanut lopettavansa sotatoimensa ja hyväksynyt tulitauon. Vielä on oma matkansa vahvistettuun rauhansopimukseen, mutta suurempi sotilaallinen konflikti ei enää todennäköisesti jatku. Onkin aika kysyä, miten käy osseettien rauhan tultua? Osseetit ovat halunneet ainoastaan itsenäisyyttä, mistä koko konflikti sai alkunsa, mutta käykö tässä niin, että osseettien isäntä vaihtuukin Georgiasta ja Venäjään?

Se on varmaa, että tämä sota kävi osseeteille kalliiksi. 30 000 eteläosseettia on paennut Pohjois-Ossetiaan ja 12 000 eteläosseettia elää pakolaisena oman maansa sisällä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki eteläosseetit elävät nyt pakolaisina. Lisäksi Etelä-Ossetian pääkaupunki Tskhinvali ja monet osseettikylät ovat raunioina. Tuhansia osseetteja on saanut surmansa taisteluissa. Sota on kyllä tehnyt nyt selväksi sen, etteivät eteläosseetit enää jatkossa kuulu Georgian yhteyteen, mutta silti tämän pienen kansan kansallinen olemassaolo näyttää olevan pahasti vaakalaudalla.

Sodan sytyttyä osseetit joutuivat maailman tiedotusvälineiden keskipisteeksi, mutta tätä ei kestänyt kuin hetken. Pian kriisi kutistui maailman silmissä Georgian ja Venäjän väliseksi sodaksi. Osseetit on unohdettu jälleen. Georgia on asettamassa marttyyrinkruunua ja uhrin viittaa päällensä, kun taas Venäjä esiintyy osseettien pelastajana. Tämä Venäjän haluama rooli ei kuitenkaan maailman silmissä tunnu toimivan, koska kaikki ovat jo unohtaneet osseetit.

Georgia ja Venäjä ovat osoittaneet viime päivinä mitä suurinta ja vastenmielisintä tekopyhyyttä. Georgia yrittää selittää taistelleensa vapauden puolesta Venäjän neuvostonostalgista ja revisionistista politiikkaa vastaan. Venäjä taas syyttää Georgiaa kansanmurhasta, vaikka se itse on onnistunut tuhoamaan tšetšeenit ja heidän kotimaansa Tšetšenian käytännössä kokonaan. Eteläosseetit ovat joutuneet pelinappuloiksi julmaan valtapeliin, jossa kumpikin osapuoli, Venäjä ja Georgia, ovat loukanneet syvästi osseettien kansallista itsemääräämisoikeutta. Georgia kehtaa esiintyä länsimaalaisuuden puolustajana, vaikka hyökkäsi massiivisella ylivoimalla pienen kansan kimppuun kohdistaen tuhoisat iskunsa lähinnä siviileihin. Georgialaiset ovat Suur-Georgia-kiihkoilussaan evänneet osseettien ja abhaasien kansalliset oikeudet, eivätkä ollenkaan osoittaneet merkkejä siitä, että he aikoisivat antaa edes kulttuuriautonomiaa näille kansoille. Mikä länsimaalainen sivistysvaltio se on, joka loukkaa kansallista itsemääräämisoikeutta ja kiistää toisen kansan olemassaolon alueellaan? Jos valtio ei ole kykeneväinen tarjoamaan suojelusta ja tukea alueellaan sijaitseville etnisille alkuperäiskansoille, menettää se saman tien oikeutensa näiden alueisiin. Tämä sama koskee Venäjää.

Osseetit ovat tunnetusti venäläismielisiä. Tämä on yksi syy siihen, miksi tämä pieni kansa halutaan lännessä unohtaa. Osseettien yhteistyö venäläisten kanssa on toiminut näihin päiviin asti, koska he ovat kokeneet georgialaiset lähinnä ainoina vihollisinaan. Osseetit eivät tehneet juurikaan vastarintaa alistuessaan tsaarinvaltaan ja tukivat Venäjän sisällissodassa venäläisiä bolševikkeja georgialaisia menševikkejä vastaan. Vuonna 1989 osseetit olisivat halunneet liittyä Venäjän puoleiseen Pohjois-Ossetiaan mieluummin kuin jäädä Georgian yhteyteen. Venäjä käyttää tätä hyväkseen ja pahimmassa tapauksessa tulkitsee asian niin, että osseetit haluavat liittyä Venäjään. Uusimman riippumattoman kyselyn mukaan 46 prosenttia venäläisistä haluaisi liittää Etelä-Ossetian Venäjään ja 34 prosenttia itsenäistää. Tämä osoittaa sen, kuinka venäläisten mielissä istuu vieläkin tsaarinajan ajatus jatkuvasta laajenevasta Venäjästä.

Mielipidetiedustelun tulos on huolestuttava osseettien kannalta. Venäjä on vaatinut Etelä-Ossetialle aiemmin itsenäisyyttä ja maailmanpolitiikan monimutkaisuuksista sen kummemmin välittämättömät osseetit luottavat Venäjän lupauksiin. Jos alue liitettäisiin Venäjään, ei osseettien venäläismielisyys olisi enää taattu. Ja vaikka alueliitos sujuisikin jouhevasti osseettien ja venäläisten hyvien välien ansiosta, ei lopputulos olisi osseeteille hyväksi. Venäjä kyllä suhtautuu positiivisemmin siihen luottaviin kansoihin, mutta loppujen lopuksi viimeisenä tavoitteena on aina venäläinen ja yhtenäinen Venäjä. Osseettien unohtuminen yhdeksi Venäjän federatiivisen liittotasavallan kansoista tarkoittaisi osseettien kansan vaipumista kansojen kalmistoon. Vaikka Pohjois-Ossetiassa onkin Venäjän osatasavallaksi poikkeuksellisesti vielä alueen alkuperäisväestö, osseetit, enemmistönä, on alueen venäläisväestö kasvanut tasaisesti. Moskovan 2000-luvun alussa laaditut kansallisuuslaitkaan eivät antaisi kovin suosiollista pohjaa osseettien kielen kehittämiseksi tai käyttämiseksi. Venäjään liittyminen murskaisi osseettien itsenäistymishaaveet lopullisesti, koska Venäjä ei ole tunnettu osatasavaltojensa itsenäistymisien kannattamisesta. Pahimmassa tapauksessa tilanne ajaisi osseetit kapinaan Venäjää vastaan, jolloin Kaukasia olisi jälleen liekeissä osseeteille kohtalokkain seurauksin.

Länsi pyhässä yksinkertaisessa ajattelussaan näkee sodassa vain Venäjän hyökkäyksen Georgiaan. Länsijohtajille on tullut mieleen vain, että Georgian vapautta on loukattu, ei Etelä-Ossetian. Tämä selvisi hyvin esimerkiksi Tbilisissä pidetyissä Itä-Euroopan presidenttien puheista. Lännen on mielestään valittava osapuoli näistä kahdesta ja se tietenkin valitsee Georgian. Länsimaat ovat joutuneet etäälle Nyky-Venäjästä, joka elättelee imperialistisesti ja chauvinistisesti Neuvostoliiton paluuta, uhoaa sekä polkee ihmisoikeuksia ja kansanvaltaisuutta. Venäjän kielenkäyttö ja voimapolitiikan logiikka ("rankaiseminen") ovat tehneet Venäjästä lännelle täysin käsittämättömän. Koska se näkee osseetit vain venäläisten tekosyynä, ei se luultavimmin konfliktin jälkiselvittelyissä juuri mieti osseettien asemaa. Länsi tarjoaa Abhasialle ja Etelä-Ossetialle korkeintaan autonomiaa, mieluiten Georgian alaisuudessa. Koska tämä jälkimmäinen vaihtoehto ei ole mahdollinen, jää Etelä-Ossetian ja Abhasian tapaukset avonaisiksi. Alueita ei haluta tunnustaa Venäjälle kuuluviksi, eikä alueiden itsenäisyys tule mieleenkään, joten länsijohto päättänee soveltaa perinteistä "pistämme päämme pensaaseen emmekä tunnusta"-taktiikkaa, jota on menestyksekkäästi sovellettu kautta-aikain eri separatististen alueiden ja rajariitojen tapauksissa.

Pahimmassa tapauksessa Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta muodostuu isoja venäläisiä varuskuntia, joiden ympärillä länsitarkkailijat kököttävät vartiokopeissaan. Kun kriisi taas kärjistyy, ovat YK:n ja muiden järjestöjen tarkkailijat omaksi epäonnekseen tiellä, kuten Jugoslaviassa aikanaan. Samaan aikaan  eteläosseetit elävät edelleen pakolaisina pohjoisosseettien luona jatkuvassa humanitaarisessa kriisissä.

Ongelman ratkaisukeino on koko kriisin ydin, itsenäisyys. Abhaaseille ja eteläosseeteille on jo oikeastaan pelkästään eettisten ja moraalisten syiden takia myönnettävä itsenäisyys, mutta ennen kaikkea alueen sotilaallis-poliittisen vakauden turvaamiseksi. Etelä-Ossetialla on jo omat demokraattiset rakenteensa parlamentteineen, hallituksineen ja kansaäänestyksineen, joten alueen kehittämisestä demokraattiseksi tasavallaksi ei pitäisi olla ainakaan niin haasteellista kuin monen muun maan suhteen.

Abhasian tilanne on kuitenkin vaikeampi kuin Etelä-Ossetian. Abhaasit ovat Abhasian suurin etninen ryhmä, mutta he eivät muodosta enemmistöä alueen asukkaista. Näin ollen Abhasiasta ei tulisi helposti yksinkertaista kansallisvaltiota. Lisäksi Abhasian hallintokoneisto on huomattavasti alkeellisempi kuin eteläosseettien. Abhasiassa on monia rikollisryhmiä, eikä maassa ole juuri ihmisoikeuksia.

Länsi on tehnyt suuren virheen, kun se on kiistänyt abhaasien ja osseettien itsemääräämisoikeuden ja ajanut nämä kansat Venäjän syliin. Kukaan muu ei ole osseeteille aiemmin antanut turvatakuita kuin Venäjä, joka ei kuitenkaan ole koskaan useista vaatimuksista huolimatta tunnustanut näiden alueiden itsenäisyyttä. Tähän on tultava muutos. Lännen on tarjottava Etelä-Ossetialle ja Abhasialla kansainvälisesti valvottua sekä turvattua itsenäisyyttä ja näin ollen tarjota parempaa tulevaisuutta näille alueille kuin, mitä Venäjä pystyy tarjoamaan. Abhasian ja Etelä-Ossetian on saatava itse määrätä alueilleen sijoitettavien kansainvälisten joukkojen lähtömaat, jottei Venäjä pääse syyttämään länsimaita abhaasien ja osseettien syrjimisestä. Lopulta tietyn määräajan jälkeen kansainväliset joukot poistuisivat, kun alueiden oma hallinto lähtisi pyörimään kunnolla. Näillä kahdella kansalla on oltava sellainen tuntu, etteivät he enää koe venäläisiä tarpeellisiksi. Lisäksi Georgian NATO-jäsenyyden ehtona tulee olla se, ettei se enää tavoittele Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa itselleen sekä tunnustaa näiden alueiden itsenäisyyden. Vastaavasti Venäjän mahdollinen WTO-jäsenyys ja muut suhteet tulisi sitoa siihen, että Venäjä tunnustaa Abhasian, Etelä-Ossetian ja Georgian suvereniteetin, eikä yritä puuttua näiden maiden politiikkaan.

Vaikka länsi ottaisikin myöntyväisen kannan Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyydelle, jäisi silti ongelmia ratkaistavaksi. Esimerkiksi Venäjää sen kaikista puheista huolimatta olisi luultavasti vaikea saada itsenäisyyden kannalle. Tämä sota on osoittanut sen, että nämä alueet ovat sille sillanpääasemia, joilta se toivoo voivansa valvoa Georgian sisä- ja ulkopolitiikkaa sekä maan halki menevää öljyputkea. Ja kuten kaikissa etnopoliittisissa konflikteissa, nousee esille kysymys myös kansallisuusrajoista. Abhasiasta on vuoden 1991-1992 jälkeen karkotettu käytännössä kaikki georgialaiset, mutta Etelä-Ossetian eteläosia on taas näihin päiviin asti asuttanut lähes 20 000 georgialaista. Etelä-Ossetian tapauksen voisi ratkaista väestönsiirroilla ja georgialaisalueiden liittämisellä Georgiaan, mutta näitä keinoja on turha kuvitellakaan, niin kauan kuin länsimaat eivät ole suosiollisia edes maan itsenäisyydelle.

V.J

RSS

Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt