Gran Torino - Eastwood tilittää yhteiskunnan rappiosta

Tuomas Tonteri

Juuri leskeksi jääneellä Walt Kowalskilla (Clint Eastwood) riittää murheenaiheita. Kowalskin esikaupunkialue Detroissa on kokenut viimeisen white flight-ilmiönsä, tällä kertaa ulospäin. Kuten autonsa Gran Torino, puolalainen Kowalski alkaa olla seuduillansa ainoa laatuaan, jäänne kaupungin entisistä ajoista autoteollisuuden kukoistuksen ajoilta.

Jääräpäisenä miehenä kotiinsa asumaan jäänyt Kowalski voi enää vain murista kuistillansa ikälopulle koirallensa rappeutumisesta ympärillään. Erityisesti häntä rassaavat villiintyneiksi päästetyt naapurien pihamaat ja vinoon kasvanut nuoriso, rotuun katsomatta.

Asiaa ei auta, että Kowalskin liberaali jälkikasvu toivoo tältä enää vain seniiliä elämää vanhainkodissa, jotta voisivat periä tämän omaisuuden. Vaimonsa menetyksestä katkeran miehen jäljellä olevia iloja onkin hänen silmäteräänsä Gran Torinon huoltaminen.

Elokuva laittaa surutta kyseenalaiseksi poliittisesti korrekteja tabuja. Maahanmuuttajajengit, selkärangattomat räppäreitä emuloivat valkoiset nuoret ja tahdottomat ja surkuttelevat miehet saatetaan kaikki naurunalaisiksi.

Elokuvassa Kowalski löytää kuitenkin kiväärinsä edestä jotain, mistä huomaa pitävänsä. Hän löytää kunnollisuutta naapurissaan asuvasta hmong-nuoresta ja saa tarkoitusta elämäänsä kouluttaessaan tätä ja suojelleessaan tämän perhettä ja yhteisöä hmong-nuorisojengeiltä.

78-vuotias maskuliinisen miehen ikoni Clint Eastwood opettaa roolihahmossaan miehistä käyttäytymistä kasvatilleen - ja samalla katsojille.

Kowalskin rehellisen avoimet kommentit ympäristöstään ja vastuullinen ja oma-aloitteinen toiminta ovat elokuvan parhainta antia kiehtovan miljöön ohella. Muutenkin Detroitin kaupunki on tutkimisen arvoinen esimerkki yhteiskunnan noususta ja tuhosta.

Tuomas Tonteri