Uutiskynnys logo

Maahanmuuttokeskustelussa vääristellään historiaa

Mielipide Julkaistu: 25.4.2009 16:24 Muokattu: 26.4.2009

Nykyisen maahanmuuttopolitiikan oikeuttamiseksi tehdyt historiavertaukset

Viime aikoina on esiintynyt kannanottoja, joissa nykyistä maahanmuuttoa on perusteltu historiallisten mahtisukujen ulkomaalaistaustalla. Näissä kannanotoissa argumentoidaan siten, että koska Mannerheimin, Sinebrychoffin, Finlaysonin ja muiden vastaavanlaisten sukujen asema Suomen rakentamisessa moderniksi valtioksi oli huomattava, niin näin ollen myös nykyinen maahanmuuttokin tulee samalla tavalla Suomelle eduksi. Tällainen ajatusrakennelma pääsi jopa arvostetun Suomen Kuvalehden 27.2 ilmestyneeseen pääkirjoitukseen. Tässä ajattelussa kuitenkin syyllistytään törkeään anakronismiin eli epähistoriallisuuteen, kun pyritään tarkoitushakuisesti poimimaan historiasta yksittäisiä positiivisia maahanmuuton vaikutuksia, joilla sitten pyritään osoittamaan nykyisen kehityksen järkevyys.

Jos historiasta halutaan etsiä esimerkkejä, täytyy aina hallita myös ajankuva ja käsitys historiallisista tilanteista. Lisäksi on hallittava aikaperspektiivi ja erot eri aikakausien välillä. Ei ole mitenkään mielekästä mainita 1600-luvulla Ruotsin valtakunnan alueelle muuttanutta Mannerheim-sukua 1800-luvun puolivälissä Suomen suurruhtinaskuntaan muuttaneen Finlaysonin yhteydessä, kuten kyseisessä Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessa tehtiin. Suurin historiallinen ero nykyisen maahanmuuton ja entisen maahanmuuton välillä on se, että kyse oli yhden ja saman kulttuuripiirin sisäisestä maahanmuutosta. Lisäksi yksittäisten sivistys- ja aatelissukujen muuttamista Suomen alueelle vuosikymmenten tai vuosisatojen aikana ei mitenkään voi verrata nykyiseen tilanteeseen, jossa Suomeen saapuu kolmannesta maailmasta muutamassa kuukaudessa tuhansia ihmisiä ja pahimmassa tapauksessa vailla luku- ja kirjoitustaitoa.

Lisäksi jopa sellaisiakin näkökantoja on esitetty, joissa suomalaisten evakot rinnastetaan nykyisiin pakolaisiin. Vierasmaalaisen valloittajan hyökkäyksestä syntynyt suomalaisten pako sodasta jäljelle jääneelle alueelle ei liity mitenkään nykyiseen maahanmuuttoon. Tällaisen argumentin käyttö osoittaa huonoa makua ja se on tätä kansakuntaa kohdanneen onnettomuuden poliittista hyväksikäyttöä. Ennen kaikkea se on loukkaus evakoiksi joutuneita syntyperäisiä suomalaisia ja heidän jälkeläisiään kohtaan.

Tällaisten vertauksien tekeminen osoittaa härskiä suhteellisuudentajun puutetta sekä täydellistä tietämättömyyttä nykyisestä tilanteesta sekä historiasta. Monikulttuuristajat eivät suostu tunnustamaan eri kulttuurialueiden ja- piirien olemassaoloa erityisesti silloin, kun niiden jännitteistä kumpuaa ongelmia. Ongelmien ilmetessä ihmiset ovatkin yhtäkkiä kaikki samanlaisia käyttäytymiseltään ja taustaltaan olivatpa he tulleet Suomeen mistä maanosasta tahansa. Kaikki maapallon ihmiset ovat yhtä suurta ”maailmankylää” ja eri kulttuuripiirien väliseen maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ovat joko olemassa olemattomia tai ne vain johtuvat kantaväestön suvaitsemattomuudesta. Sen sijaan eri kulttuurieroja he korostavat äärimmäisessä tapauksessa palvomiseen asti silloin kun toisesta kulttuuripiiristä tullut ryhmä edustaa vain eksoottista toiseutta.

Vertauksien ontuvuus historian tarkastelussa

1600–luvulla Suomeen muutti väkeä pääasiassa Ruotsista, luterilaisesta Baltiasta, Saksasta ja uskonvainojen pienemmässä määrin myös muualta Keski-Euroopasta. Pääasiassa tuon ajan maahanmuuttajat olivat kauppiaita, mutta myös esimerkiksi merimiehiä ja sotilaita. Tuon ajan pakolaisryhmä olivat Ranskassa vainotuksi joutuneet protestantteihin kuuluneet pääasiassa hugenotit. Heistäkin tosin suurin osa siirtyi Britanniaan, kun taas Ruotsi-Suomen alueelle määrä oli korkeintaan muutamia sukuja. Hugenotit olivat pääasiassa aatelisia tai porvaristoa ja heidän osaamisensa oli kaivattua kaikissa protestanttisissa maissa. Tulee siis huomata, että tämä silloinen maahanmuutto oli nimenomaan protestanttisen kulttuuripiirin sisäistä. He eivät tulleet toisen uskonnon piiristä ja olivat kaiken lisäksi korkeasti koulutettuja. Näin ollen hugenottien vertaaminen nykyisiin turvapaikanhakijoihin ontuu pahasti.

Tulee muistaa myös sen ajan ”kotouttamiskeinot”. Integraatio oli varsin tehokasta toisin kuin nykyään. Ruotsin valtakunta oli virallisesti luterilainen, eikä maassa saanut tunnustaa mitään muuta uskontoa. Esimerkiksi hugenotit olivat taas reformoituja, joten jos he mielivät asua Ruotsin valtakunnassa täytyi heidän muuttaa uskonkäsitystään luterilaisuuteen päin. Kääntyminen protestanttisesta suuntauksesta toiseen oli kuitenkin pieni uhraus, jos toisena vaihtoehtona oli kuolema tai katolilaiseksi kääntyminen. Hugenotit eivät siis voineet alkaa vaatia kinkereillä oman oppinsa tai ranskan kielen mukaista opetusta. Kaduilla ei myöskään pyörinyt mitään hugenottijengejä, joiden sopeutumisvaikeuksia olisi tarvinnut kaupunkien raadeissa miettiä.

Ruotsin valtakunnassa kontrolloitu uskonnonharjoittamisoikeus tuli ulkomaalaisille vuosina 1741 ja 1781. Eriuskolaislaki 1889 tunnusti luterilaisen kirkon rinnalle vain muut protestanttiset kirkkokunnat eli käytännössä metodismin ja baptismin. Tällainen kontrolloitu uskonnonvapaus oli aina vuoden 1923 uskonnonvapauslakiin asti. Tässä tilanteessa vierasuskoisen oli taivuttava vallitsevaan tilanteeseen ja sopeutua. Tämä ei kuitenkaan johtanut Suomen muutaman vähemmistökulttuurien, kuten juutalaisten ja tataarien, taantumiseen, päinvastoin. Toisaalta vaikka tataarit ja juutalaiset eivät olleetkaan kristittyjä vähemmistöjä, heille eurooppalainen kulttuuri ei ollut vieras, koska he olivat vuosisatoja eläneet muiden keskuudessa.Tämä myös edesauttoi huomattavasti sopeutumista, eikä johtanut vaatimuksiin erivapauksista.

Vaikka Suomi kuului Venäjään käytännössä koko 19. vuosisadan, venäläisten Suomeen muutto ei ollut mitenkään helppoa. Jo itse keisari-suurruhtinas oli rajoittanut venäläisten muutto-oikeuksia Suomeen sekä näiden omistusoikeuksia Suomessa. Venäläisiä ei tullut mitenkään suuremmissa määrin Suomeen ja käytännössä he kaikki olivat jollakin tavalla armeijan palveluksessa ja kuuluivat siten Venäjän yhä militaristisemmaksi kehittyvän yhteiskunnan koulutettuun ja varakkaampaan osaan. Nikolai Sinebrychoffkin aloitti armeijan muonittajana ja hänen sukunsa oli muuttanut 1700-luvun lopussa alun perin Vanhan Suomen alueelle, ennen kuin edes koko Suomi oli Venäjän vallan alla. Sinebrychoffit eivät siis itse asiassa olleet suurruhtinaskuntaan tulleita maahanmuuttajia, vaan valloitetun alueen uudisasukkaita, kuten moni tuon ajan Suomen venäläisistä. Nykyiseen verrattuna tilanne on senkin puolesta erilainen, että jo muutama vuosi sitten Suomessa todettiin olevan enemmän venäläisiä sekä määrällisesti että suhteellisesti kuin Suomen suurruhtinaskunnassa venäläistämisaikoina.

Kaikella edellä mainitulla en tarkoita sitä, että pitäisi palata vuosisatojen takaisiin lakeihin, vaan sitä, että on mahdotonta verrata nykyistä ja historiallista maahanmuuttoa, jos tarkastellaan asiaa kokonaisuutena. Harjoitettu politiikka, valtiovallan suhtautuminen maahanmuuttoon ja eri kulttuurista tuleviin, käytännöt ja toiminta ovat olleet niin erilaisia. Kauniilta asian saa näyttämään vain siten, että poimii historiasta muutamia ulkomailta peräisin olevien sukujen tarinoita ja esittelee niitä maahanmuuton hedelminä. Yhtä hyvin voisi poimia suurten suomalaisten ajattelijoiden kirjoitusten lauseenpätkiä ja perustella niillä nykyistä maahanmuuttoa. Anders Chydeniukseltakin löytyy 1700-luvun puolivälin kirjoituksia, joissa kehotetaan ”avaamaan sylit ulkomaalaisille”, vaikka historiallisessa kontekstissa hän on tarkoittanut kulttuuripiirin sisäistä maahanmuuttoa . Tässä tapauksessa vainottujen evankelisten Ruotsiin tulemista. Toisaalta hän kirjoitti myös vierastyöläisten valtiolle aiheuttamia kustannuksia arvostelevia tekstejä. Näin ollen tulisi siis välttää käyttämästä tällaisia historian yksityiskohtien valjastamista poliittisiin tarkoitusperiin.

Ainut verrattavissa oleva asia on se, että Suomen historiassa aiempina maahanmuutto on ollut valikoivaa ja hillitysti tarpeiden mukaan toimivaa. Se ei ole ollut massiivista, sillä ole ollut muita kuin rationaalisia perusteluita ja se on tapahtunut länsimaisen kulttuurin piirissä. Laadullisesti ja määrällisesti aiempi maahanmuutto on ollut erilaista kuin nykyinen. Kouluttamattoman, eri kulttuuripiiristä tulevan suurilukuisen maahanmuuton seuraukset eivät voi olla mitenkään samat kuin harvalukuisen samasta kulttuuripiiristä tulevan sivistyneistöön kuuluvien henkilöiden maahanmuuton. Jos käsitteestä A johtaa seuraus B, niin käsitteestä C ei voi mitenkään seurata B, vaan siitä tulee jotain ihan muuta ja sen jäljet ovat varsin pian nähtävissä. Siitä voidaan olla varmoja, ettei Suomea ole koskaan aiemmin kohdannut tällainen tilanne kuin nyt. Neuvona kuitenkin sanoisin, että meidän tulisi tavoitella mieluiten käsite A:ta, eikä jotain tuntematonta C:tä.

Miksi tällaisia vertauksia esitetään?

Tällaiset vertaukset vaikuttavat huolettomilta ja lähinnä ne vain osoittavat kuinka huteralla pohjalla Suomen nykyinen monikulttuuristamisprojekti perusteluineen on. Kuitenkin kyse on myös vakavammasta ilmiöstä. Tällaisilla perusteluilla halutaan viestiä, ettei Suomi itseasiassa ole mitään ilman maahanmuuttoa, eikä se tule selviämään, jos se ei jatkossakaan pääse siitä osalliseksi. Tämä ajattelu vain jättää täysin huomioitta ne useat kehityksen vuosikymmenet, jotka Suomesta tekivät modernin valtion.

Suomea on kehitetty noin 20 vuoden ajan eräänlaiseksi eurooppalaiseksi ”yleisvaltioksi”, jolla ei ole mitään varsinaista tarkoitusta tai peruspohjaa. Valtiossa on kasa kansalaisia, jotka maksavat veroa ja toimivat yrityksille työvoimana. Eliitin ja yritysmaailman johdon on vain tarkoitus pitää tätä pakkaa kasassa ja mieluiten pysyä samalla mahdollisimman pitkään vallassa. Kansalaispohja koostuu harmaasta omille alueilleen ryhmittyneiden eri kulttuurien edustajien passiivisesta massasta, jossa ei ole mitään varsinaista kansallista yhtenäisyyttä tai kansallishenkeä kuin korkeintaan itsenäisyyspäivänä televisiosta katsottujen Linnan juhlien verran. Poliittisen eliitin silmissä monikulttuurinen valtio on ideaalitilassaan juuri tällainen ja sille tämä kaikki on demokratiaa.

Suomi on perustettu kansallisvaltioksi. Suomen itsenäisyysliike tavoitteli Suomen itsenäistä valtiota, joka takaisi suomalaisten olemassaolon jatkossakin. Taistelun kansallisesta itsemääräämisoikeudesta juuret ovat fennofiliassa ja siitä kehittyneessä fennomaniassa, mutta lopulta se ilmeni aktivismina, jääkäriliikkeenä, laajana isänmaallisena toimintana ja Suomen itsenäisyystaisteluina. Suomen valtion synnytti perustuslaillinen nationalismi ja se on leimallisesti perustettu suomalaisten edunvalvontakoneistoksi. Sortovuosina vahvistui se käsitys, etteivät suomalaiset enää tulisi säilymään omana kansana osana jotain suurempaa valtakuntaa. Ainut selviämisen mahdollisuus oli itsenäisyys.

Nationalismi on toisen maailmansodan jälkeen syrjäytetty täysin suomalaisesta politiikan teosta, vaikka kyseinen ideologia on valtion alkuperäinen synnyttäjä, eikä ongelmien aiheuttaja, joka se on kieltämättä pahasti ylikorostuessaan ollut joissain maissa. Erityisesti media on halunnut painaa alas suomalaisten kansallista itsetuntoa, kuten tällaisilla aiemmin kirjoituksissa käsitellyillä vertauksillakin on tavoitteena. Monesti tämä median suoranainen viha suomalaista kantaväestöä kohtaan on saanut rasismin piirteitä. Esimerkiksi eilisen Helsingin Sanomat kutsuu suomalaisia pääkirjoituksessaan kehittymättömiksi ja väittää suomalaisten olevan ongelma maassaan. Suomalaisten merkityksettömyyden korostaminen jopa omassa historiassaan vain palvelee sitä tarkoitusta, jossa Suomen alkuperäinen tehtävä pyritään häivyttämään. Suomalaisten historia halutaan presidentti Tarja Halosen ilmaisua lainaten ”epädramatisoida”. Kun suomalaisille on annettu sellainen käsitys, ettei sen kansassa ja sen teoissa ole mitään erikoista – päinvastoin itseasiassa kansakunnan ansiotkin ovat suurimmaksi osaksi lahjakkaiden ulkomaalaisten maahanmuuttajien ansiota – niin miksi ihmeessä venkoilla vastaan etnisten suomalaisten olemassaoloon perustuvan kansallisvaltion romuttamista? Monikulttuuristamiseen kuuluu vahvasti suomalaisten kansallisen itsetunnon heikentäminen, koska näin luodaan pohjaa ”monikulttuuriselle” yleisvaltiolle. Moraaliselta ja kansalliselta kannalta tarkasteltuna tällainen ”monikulttuurinen valistustoiminta” on kansakunnalle turmiollista ja luonteeltaan epäisänmaallista, ellei jopa suomalaisvihamielistä. Median tulisi muistaa, että myös suomalaisilla on oikeus olla joutumatta loukkausten kohteeksi ja myös suomalaisilla on oikeus olla ylpeitä omasta historiastaan, kansastaan, kulttuuristaan ja maastaan. Suomalaisilla on oikeus parempaa kansalliseen itsetuntoon.

Nykyiset päättäjät ovat tyystin unohtaneet sen, minkä takia Suomen valtio on olemassa ja minkä takia he ovat sen johdossa. Päättäjät eivät tarkoituksellisesti yritä tehdä mitään maahanmuuttovirtojen kuriin saamiseksi, vaan maksattavat nämä kaikki kustannukset verorahoilla ja jatkavat tätä toimintaa vielä silloinkin, kun taloudella menee huonosti. Hallituksen uusi versio keynesiläisestä julkisen talouden elvyttämispolitiikasta on rakennuttaa ympäri Suomea turvapaikkakeskuksia ja lisätä näin veronmaksajien rasituksia samaan aikaan, kun peruspalveluita leikataan. Mitä muutakaan tämä on kuin epäisänmaallista toimintaa?

Maahanmuuttokritiikissäkin kartetaan mahdollisimman paljon aihepiiriä kansallisuudesta ja suomalaisista, koska siten vältetään suvaitsevaiston suvaitsemattomia leimakirveitä. Aihepiiriä ei silti voi karttaa, koska kansallisvaltion kysymyksessä se on oleellinen. Ennen kaikkea olisi keskusteltava siitä kysymyksestä, mitä varten Suomen valtion on perustettu ja miksi se on olemassa? Tässä keskustelussa pitäisi painaa eniten kansan mielipide, eikä median tai poliittisten päättäjien. Jokaisella valtiolla on aina tietty funktio, jota varten se on perustettu. Esimerkiksi Yhdysvallat on perustettu vapauden ja riippumattomuuden ihanteille, Turkki maallisen tasavaltalaisuuden ja Pakistan muslimienemmistön perustalle. Tuskin Suomi itsenäistettiin kovalla työllä sen takia, että maa voisi myöhemmin harjoittaa etujensa vastaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka kaiken lisäksi heikentää valtion perustaa eli suomalaisen etnisen kantaväestön asemaa ja suvereniteettia. Onhan suomalaisilla oltava valtion perustajalle ja enemmistölle kuuluva oikeus. Vastuummehan me olemme jo vuosikymmenten aikana kantaneet raskaita menetyksiä kaihtamatta.

V.J.

RSS

Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt