Uutiskynnys logo

Markku Uusipaavalniemi kertoi mistä velkakriisi johtuu ja miten eduskunnan päätöksentekoprosessi toimii

Uutiset Kotimaa Talous Julkaistu: 5.10.2010 22:24 Muokattu: 5.10.2010

Markku Uusipaavalniemi

Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemen mukaan nykypäivän valtioiden kasaantuva velkakriisi johtuu siitä, että yksityisten pankkien annetaan luoda tyhjästä uutta velkarahaa rahamarkkinoille. Hän sanoo, että valtioiden tulisi käyttää tätä rahanluontivaltaa sen sijaan. Uusipaavalniemi kertoi myös äänestyspäätöksien Suomen eduskunnassa syntyvän muutamien henkilöiden toimesta, kansanedustajien valtaosan äänestäessä mitä ikinä puoluekuri ohjeistaa.


Me puolustimme elämää

Mielipide Haastattelu Julkaistu: 6.9.2010 00:17 Muokattu: 8.9.2010

Varustevalmistussali

"Tänä päivänä silloinen toimintamme olisi melkein syytteen alaista, lapsityövoiman selkeää väärinkäyttöä! Unicefin lapsen oikeuksien sopimusta ei silloin vielä ollut, ja vaikka olisi ollutkin, meille kaikille, niin äideille kuin tyttärille, oli itsestään selvää, että kaikki kantavat kortensa kekoon. Itse keräsin käpyjä, joita käytettiin polttopuuna, ja luunpalasia, joista keitettiin saippuaa."


Nationalismin synty tasa-arvoaatteena

Uutiset Artikkeli Julkaistu: 18.5.2010 10:40 Muokattu: 18.5.2010

Nationalismin kehittymistä tarkasteltaessa mainitaan hyvin usein filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831). Hän asetti valtion yksilön edelle ja sanoi, että vain valtioita muodostaneet kansat ovat historian aitoja osia. Perustuslaki oli hänelle yhtä kuin kansakunnan kollektiivinen henki. Hegeliä voidaankin pitää vastuullisena absoluuttisesta idealismista ja idealistisesta dialektiikasta.


Mediaseurantatoiminto lisätty sivulle

Uutiset Kotimaa Julkaistu: 8.1.2010 23:41 Muokattu: 8.1.2010

Tarjoamme tästä eteenpäin mediaseuranta toimintoa valituista uutisaiheista kaikkien käytettäväksi. Toimituksen sisällä toiminto on havaittu erittäin käyttökelpoiseksi, joten sen saattaminen yleiseen käyttöön oli looginen jatko. Vaikka uutisten koneellinen kerääminen ja näyttäminen ei millään tavalla korvaa tarvetta omalle tiedotustyölle, on myös sille käyttöjä.


Maahanmuuttopolitiikka petti - pakolaisrikollisen murhakeikka

Uutiset Artikkeli Julkaistu: 1.1.2010 21:20 Muokattu: 2.1.2010

Murhattuaan ensin naisen erittäin julmasti veitsellä, Ibrahim Shkupolli, pitkän rikosrekisterin omaava 43-vuotias Kosovon albaani, meni Espoon Sellon ostoskeskukseen uudenvuodenaattona ja ampui neljä Prisman työntekijää ja myöhemmin itsensä.


Žižek ja vasemmiston uudelleenkoulutus

Uutiset Artikkeli Julkaistu: 5.12.2009 13:37 Muokattu: 5.12.2009

Helsingin Vanhan ylioppilastalon musiikkisalissa on hiljaista marraskuun viimeisen päivän aamuna. Yksi kerrallaan paikalle saapuu kuitenkin toimittajia ja valokuvaajia, jotka edustavat varsin monenkirjavaa tiedotusvälinejoukkoa. Muutamat silmäilevät kirjoja, joiden julkistamistilaisuus on alkamaisillaan. Kun Suomeen juuri saapunut professori Slavoj Žižek astuu saliin, on istumapaikan löytäminen toimittajien keskeltä jo vaikeaa.


EU, NSK ja kulttuuri

Mielipide Kolumni Julkaistu: 14.7.2009 14:09 Muokattu: 14.7.2009

Mitä yhteistä on länsieurooppalaisella hiili- ja teräsyhteisöllä sekä Jugoslaviassa perustetulla taiteilijaryhmällä? Jos tiedätte jo vastauksen, ei tätä kirjoitusta kannata lukea. Muussa tapauksessa voi kannattaakin.


Kansallismielisille ja EU-kriitikoille voittoja europarlamenttivaaleissa

Uutiset Artikkeli Julkaistu: 8.6.2009 19:25 Muokattu: 14.1.2010

Euroopan lippuja

Britanniassa, Alankomaissa, Italiassa, Itävallassa, Tanskassa, Unkarissa, Slovakiassa ja Romaniassa rajoittamattoman maahanmuuton ja Euroopan islamisaation vastustajat saivat merkittäviä voittoja. Euroopan unionin liittovaltiokehityksen vastustajat olivat myös vahvoilla vaaleissa.


Italia alkaa karkottaa maahanpyrkijät kansainvälisiltä vesiltä? 

Uutiset Ulkomaat Julkaistu: 11.5.2009 16:10 Muokattu: 11.5.2009

Italia käännytti perjantaina historiallisesti ensimmäistä kertaa veneväkeä suoraan takaisin Libyaan kansainvälisiltä vesiltä ja toisti saman käytännön sunnuntaina. Italian pääministeri Silvio Berlusconi on sanonut käytännön olevan täysin sopimusten mukaista, sillä veneet käännytettiin ennen kuin ne saapuivat Italian vesille.


EU-parlamentti esti Le Penin puheenjohtajuuden avajaistilaisuudessa

Uutiset Ulkomaat Julkaistu: 11.5.2009 15:34 Muokattu: 11.5.2009

Viime viikolla Euroopan unionin parlamentti hyväksyi säännönmuutoksen, joka estää Ranskan Front Nationalin Jean-Marie Le Peniä olemasta puheenjohtaja uuden parlamentin avaustilaisuudessa.


Mielipidekysely

Suomessakin pitäisi äänestää minareettien kiellosta?



Ääni per IP

Aiemmat kyselyt