ETLA: Maahanmuutto ei pelasta pohjoismaista hyvinvointia

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen asettama professorityöryhmä on tutkinut sitä, kestääkö pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli globalisaation ja väestön ikääntymisen haasteet. Työryhmän raportti päätyy siihen lopputulokseen, että hyvinvointivaltion ajautuminen rahoitukselliseen umpikujaan ei ole vain erityisen epäsuotuisissa olosuhteissa toteutuva uhkakuva vaan siihen ajaudutaan nykymenolla itsestään, jollei kehitys syystä tai toisesta muodostu odottamattoman suotuisaksi.

Raportin mukaan voidaan hyvin perustein puhua ”pohjoismaisesta mallista”. Pohjoismaita yhdistävät monet piirteet muun muassa työmarkkinainstituutioiden, hyvinvointivaltion ja inhimillisen pääoman muodostumisen saroilla.

Erityisen tärkeää on, että Pohjoismaissa on aina suhtauduttu myönteisesti vapaakauppaan ja globalisaatioon. Toisin kuin ennen, Pohjoismaat eivät nykyään ole raskaan säätelyn maita. Säännöstelyn aste niin työ- kuin hyödykemarkkinoillakin on alempi kuin EU15-maissa. Myönteistä suhtautumista avotalouteen ja globalisaatioon selittää ryhmän mielestä se, että Pohjoismaissa on tasattu talouden rakennemuutoksiin liittyviä riskejä verotuksen, sosiaaliturvan ja työmarkkinapolitiikan avulla.

Raportissa esitetäänkin, että talouden avoimuus ja riskien jakaminen tukevat toisiaan. Hyvinvointivaltio ja taloudellisten riskien tasaaminen sosiaaliturvan avulla ovat olleet tapa yhdistää talouden edellyttämä joustavuus ja kansalaisten tavoittelema turvallisuus. Riskien jakaminen lisää globalisaation hyväksyttävyyttä, ja globalisaation hyödyntäminen on vuorostaan korkean tuottavuuden ja tulotason edellytys. Tästä pohjoismaisen mallin ydinpiirteestä on syytä pyrkiä pitämään kiinni vastedeskin.

Pohjoismainen malli on ollut menestyksekäs

Tuottavuuden taso on Pohjoismaissa melko hyvä ja työllisyysaste korkea. Tuotannon kasvuvauhti henkeä kohti on 1960-luvulta alkaen ollut Pohjolassa tyydyttävä ja Suomessa hyvä. Tuottavuus on laman jälkeisenä aikana kasvanut nopeasti, paljolti teknologiaan tehtyjen investointien ansiosta. Tulonjako on muita maita tasaisempi ja Pohjoismaiden sosiaalinen liikkuvuus on suurempi kuin esimerkiksi Englannissa, Ranskassa tai Yhdysvalloissa.

Vaikeita haasteita edessä

Globalisaatio on Pohjoismaille enemmän mahdollisuus kuin uhka, vaikka se voikin vaikeuttaa hyvinvointivaltion rahoitusta lisäämällä työpaikkojen ja työvoiman kansainvälistä liikkuvuutta. Keskeinen haaste on väestön ikääntyminen, joka etenkin Suomen kohdalla lisää voimakkaasti julkisen sektorin eläke- ja hoivamenoja tulevina vuosikymmeninä. Menopaineita lisäävät myös julkisen palvelutuotannon heikko tuottavuuskehitys sekä tulotason myötä kasvavat vaatimukset palvelujen määrän ja laadun kohentamisesta.

Ikääntyvä väestö ja antelias hyvinvointivaltio ovat hankala yhdistelmä, etenkin jos globalisaatio lisää työpaikkojen ja työvoiman kansainvälistä liikkuvuutta. Suomen julkisen sektorin rahoitus ei ole nykyisillä veroasteilla kestävällä tolalla. Hyvinvointivaltion ajautuminen rahoitukselliseen umpikujaan ei ole vain erityisen epäsuotuisissa olosuhteissa toteutuva uhkakuva; siihen ajaudutaan nykymenolla ”itsestään”, jollei kehitys syystä tai toisesta muodostu odottamattoman suotuisaksi.

Helppoja ratkaisuja ei ole

Ei ole olemassa helppoja keinoja, joilla hyvinvointivaltion rahoitus voitaisiin turvata. Monet suositut ratkaisut ovat epärealistisia tai perustuvat epäjohdonmukaiseen ajatteluun. Näihin kuuluu mm. ajatus siitä, että talouskasvun nopeuttaminen sellaisenaan ratkaisee ongelmamme. ”Leipomalla isomman kakun voimme laajentaa veropohjaa ja yltää suurempaan verokertymään veroasteita nostamatta” – näin ajattelevat monet. Talouskasvu ei kuitenkaan lisää vain veropohjaa, vaan myös julkisen sektorin palkkamenoja ja tulonsiirtoja sekä julkiseen palvelutuotantoon kohdistuvia vaatimuksia. Talouskasvun nopeutuminen voi pikemminkin heikentää kuin parantaa julkisen talouden tasapainoa.

Myöskään korkeampi syntyvyys tai lisääntyvä maahanmuutto eivät tarjoa ratkaisua julkisen talouden rahoitusongelmaan. Myös jo valmiiksi korkeiden veroasteiden nostaminen edelleen voi osoittautua hyvin arveluttavaksi ja kansantaloudellisesti kalliiksi toimintatavaksi.

Pohjoismainen malli on hyvä – mutta ei nykymuodossaan riittävän hyvä. Malli kaipaa uudistuksia kyetäkseen vastaamaan edessä oleviin haasteisiin. Uudistusten pulmana ei ole vaihtoehtojen puute tai pohjoismaisen mallin valuvika. Vaikeutena on pikemminkin liiallinen tyytyväisyys vallitseviin oloihin ja kyvyttömyys tiedostaa uudistusten tarve. Väestön ikääntymisen aiheuttamat ongelmat ajankohtaistuvat vasta vuosien ja jopa vuosikymmenien saatossa. Siksi on vaikeaa synnyttää poliittista tahtoa uudistuksille, jotka tähtäävät vasta kaukaisessa tulevaisuudessa kärjistyvien ongelmien ratkaisemiseen – ja kuitenkin yksi ikäpolvi on lyhyt aika yhteiskunnan ja sen hyvinvointipolitiikan suunnittelun kannalta.

Pohjoismaista mallia tulisi uudistaa sen omia vahvuuksia hyödyntäen ja sen ydin säilyttäen. Uudistuksia pohdittaessa on tähdennettävä kolmea näkökohtaa:

Ensinnäkin, väestön ikärakenteen muuttumisen vuoksi on pyrittävä vähentämään tukiriippuvuutta ja nostamaan työllisyysasteita, muun muassa pidentämällä ihmisten työuria sekä alku- että loppupäästä ja niin ikään luomalla edellytykset työvoiman kysynnän ja tarjonnan paremmalle kohtaamiselle. Toiseksi, julkisen sektorin menopaineet edellyttävät, että hyvinvointivaltion vastuualue rajataan tarkemmin ja julkista palvelutarjontaa tehostetaan. Kolmanneksi tulisi asettaa kunnianhimoiset tavoitteet investoinneille inhimilliseen pääomaan ja nuorten osaamiseen.

Väestön muuttuvan ikärakenteen vuoksi vaarana on, että poliittiset päätökset suojaavat liiallisessa määrin iäkkäiden etuja nuorten kustannuksella. Yhteiskunnan säilyminen vireänä edellyttää hyvin koulutettuja nuoria ikäluokkia, jotka ovat kykeneviä vastaamaan tuleviin haasteisiin.

Pohjoismainen malli luotiin suotuisan väestökehityksen oloissa, ja se loi aluksi paljon enemmän voittajia kuin häviäjiä. Hyvinvointivaltio nähtiin keinona kaikkien kansalaisten ja työntekijöiden ”oikeuksien” edistämiseksi. Samanlainen retoriikka hallitsee edelleen vaalikeskusteluissa. Nykyoloissa, väestön ikärakenteen muuttuessa, uudistuksissa syntyy sekä voittajia että häviäjiä. Usein samat ihmiset sekä hyötyvät etuuksista että rahoittavat niiden nousevia kustannuksia. Ei ole olemassa merkittäviä ja hyödynnettävissä olevia uusia veropohjia pelivaran lisäämiseksi.

On tehtävä enemmän työtä – aloittamalla työurat aiemmin, tekemällä keskimäärin enemmän työtunteja, ja myöhentämällä eläkkeelle siirtymistä. Pohjoismainen malli ei suinkaan ole tuomittu stagnaatioon tai rahoitukselliseen umpikujaan, vaan sitä voidaan puolustaa. Mutta pohjoismainen malli voidaan turvata vain uudistamalla sen instituutioita ja politiikkaa ja luomalla kansalaisten etuuksien ja velvoitteiden välille kestävä tasapaino.

Raportin takana olevan työryhmän jäsenet ovat:

• Torben M. Andersen, professori, Århus universitet
  
• Bengt Holmström, professori, MIT
  
• Seppo Honkapohja, professori, University of Cambridge
  
• Sixten Korkman, toimitusjohtaja, ETLA ja EVA
  
• Hans Tson Söderström, professori, Handelshögskolan i Stockholm
  
• Juhana Vartiainen, tutkimusjohtaja, Konjunkturinstitutet

Uutiskynnys, ETLA