Uutiskynnys logo

Mikä Etelä-Ossetia? Ketkä osseetit?

Artikkeli Ulkomaat Julkaistu: 9.8.2008 01:41 Muokattu: 3.4.2009

Näitä kysymyksiä on länsimaissa niin median kuin päättäjienkin keskuudessa esitetty viime aikoina. Tavallisilla kansalaisilla ei ole juurikaan hajua Etelä-Ossetian alueesta tai sen väestöstä. Kaukasuksesta ja tšetšeeneistä on sentään kuultu. Valitettavan usein pienet kansat unohtuvat ja joutuvat pelinappuloiksi maailmanpolitiikan suurissa linjoissa, niin kuin myös tässäkin Etelä-Ossetian  tapauksessa.

Toisin kuin monesti luullaan Etelä-Ossetia ei ole mikään alkuperäinen Georgian osa, jonka väestö koostuisi lähinnä neuvostoaikoina alueelle muuttaneista venäläisistä. Aluetta asuttavat osseetit, jotka eivät ole edes slaaveja. Osseetin kieltä puhuvat osseetit periytyvät arjalaisia kieliä puhuneista paimentolaisista, pääasiassa muinaisista alaaneista.

Heidän kotimaansa on Ossetia (osseetiksi Iryston), joka  tällä hetkellä jakautuu Venäjälle kuuluvaan Pohjois-Ossetiaan, virallisemmin Pohjois-Ossetia-Alaniaan, ja Georgialle nimellisesti kuuluvaan Etelä-Ossetiaan, joka on ollut de facto itsenäinen tasavalta jo vuodesta 1991 lähtien. Pohjois-Ossetian asukkaista noin 62 prosenttia ja  Etelä-Ossetian asukkaista noin 70 prosenttia on osseetteja. Erona Pohjois- ja Etelä-Ossetian välillä on se, että jälkimmäisessä ei ole oikeastaan venäläisväestöä, kun taas edeltävässä vastaava prosenttiluku on päälle 20. Lisäksi kymmeniä tuhansia osseetteja asuu myös Syyriassa ja Turkissa. Kaikkiaan maailmassa on noin 700 000 osseettia.

Venäjä otti Pohjois-Ossetian haltuunsa 1767 ja Etelä-Ossetian yhdessä Georgian kanssa 1801. Nykyisen konfliktin siemen juontaa Venäjän vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Vuonna 1918 georgialaiset menševikit perustivat Georgian demokraattisen tasavallan, jonka osaksi myös Etelä-Ossetia joutui. Pohjois-Ossetiasta taas tuli Terekin neuvostotasavallan ja siten myös Neuvosto-Venäjän osa. Osseetit nousivat 1918-1921 useaan kertaan kapinaan georgialaisia vastaan, kunnes Venäjän bolševikkien puna-armeijan hyökkäys lopetti itsenäisen Georgian valtion. Armenia, Georgia ja Azerbaidžan yhdistettiin Transkaukasian sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jonka pääkaupungiksi tuli Georgian Tbilisi. Georgia sai jollain tavalla valtiostatuksensa takaisin vuonna 1935, kun perustettiin Gruusian sosialistinen neuvostotasavalta, johon myös Etelä-Ossetia liitettiin. Pohjois-Ossetiasta tehtiin oma Venäjän federatiivisen neuvostotasavallan alaisuudessa oleva autonominen sosialistinen neuvostotasavalta. Etelä-Ossetian osseetit saivat lopulta eräänlaiseksi korvaukseksi Etelä-Ossetian autonomisen oblastin, jossa oli jonkinlainen itsehallinto. Kouluissa myös opetettiin osseetin kieltä. Tosin georgia ja venäjä olivat alueen ainoat viralliset kielet.

Neuvostoaikana Etelä-Ossetiassa harjoitettiin kuitenkin aina välillä hajota ja hallitse-politiikkaa, jossa Etelä-Ossetiaa  ja sen hallintoa georgialaistettiin. Georgialaisten määrä Etelä-Ossetiassa näin ollen kasvoi hitaasti, mutta tasaisesti koko neuvostoajan. Vuonna 1989 Etelä-Ossetian väestöstä osseetteja oli 65 200 (66 prosenttia) ja georgialaisia (28 700) 29 prosenttia.

1980-luvun lopulla tilanne kiristyi, kun vaatimukset kansallisesta itsemääräämisoikeudesta nousivat esille Neuvostoliitossa. Georgialaiset alkoivat vaatia maansa itsenäisyyttä, mutta SNT:n rajojen pohjalta. Etelä-Ossetiaa johtanut kansanrintama taas halusi yhdistää Ossetian. 10. marraskuuta 1989 Etelä-Ossetian korkein neuvosto liitti päätöksessään Etelä-Ossetian Pohjois-Ossetiaan ja Venäjän federatiiviseen neuvostotasavaltaan. Tätä georgialaiset eivät voineet hyväksyä ja seuraavana päivänä Gruusian SNT:n parlamentti kumosi päätöksen. Seuraavana keinonaan Etelä-Ossetian johto julisti alueen Etelä-Ossetian demokraattiseksi tasavallaksi 20. syyskuuta 1990. Saman vuoden joulukuun 10. päivänä osseetit pitivät omat vaalinsa boikotoituaan ensin Gruusian vaaleja, mikä johti siihen, että Georgia julisti vaalit laittomiksi, peruutti niiden tuloksen ja lakkautti Etelä-Ossetian autonomian.

Tämän Gruusian päätöksen myötä osseettien ja georgialaisten välit olivat kiristyneet äärimmilleen. Lopulta tilanne räjähti käsiin, kun Gruusian SNT julistautui itsenäiseksi Georgian tasavallaksi, jonka ainoaksi viralliseksi kieleksi määrättiin georgia. Osseetit alkoivat heti vaatia autonomiaa ja omalle kielelleen virallista asemaa.

Tilanne muodostui sotilaalliseksi konfliktiksi vuoden 1991 lopulla ja 28. marraskuuta Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi tasavallaksi. Syttyi verinen sota, jossa georgialaisten vastapuolen muodostivat Etelä-Ossetian joukot yhdessä Pohjois-Ossetiasta tulleiden vapaaehtoisten kanssa. Sota päättyi kesäkuussa 1992 Boris Jeltsinin Venäjän välittämään tulitaukoon, Sota oli raskaista tappioista huolimatta voitto osseeteille, koska Georgia vetäytyi Etelä-Ossetiasta ja alue piti itsellään itsemääräämisoikeutensa. Sen tuloksena Etelä-Ossetian väestö väheni puolin ja toisin, kun osseetteja pakeni Pohjois-Ossetiaan ja georgialaisia Georgiaan. Nykyään arvellaan, että osseetteja Etelä-Ossetiassa on 45 000 ja georgialaisia 17 500.

12. marraskuuta 2006 Etelä-Ossetiassa järjestettiin itsenäisyydestä kansanäänestys, jossa mukana oli myös kansainvälisiä tarkkailijoita. Kansanäänestyksessä 99 prosenttia kannatti Etelä-Ossetian itsenäisyyttä äänestysprosentin ollessa 95. Euroopan Unioni kuitenkin totesi, ettei kansanäänestyksen tuloksella ole mitään merkitystä. Kansainvälisen yhteisön mukaan Etelä-Ossetia on osa Georgiaa, vaikka se on käytännössä täysin itsenäinen. Se on suhtautunut muutenkin lähes vihamielisesti osseettien itsenäistymispyrkimyksiin.

Vaikka suurvallat eivät oikeastaan koskaan ole politiikassaan ajaneet kansojen itsemääräämisoikeutta, niin miksi myös muut pienemmät länsimaat suhtautuvat nyreästi Etelä-Ossetian itsenäistymispyrkimyksiin? Mediassakin puhutaan vain vähätellen "Etelä-Ossetian maakunnan separatismista" ja "separatisteista".

Luultavimmin yksi suuri syy on Venäjä. Etelä-Ossetian kansallisen itsenäisyysvaatimukset nähdään vain osana suurvalta-asemaansa takaisin havittelevan Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä. Monesti ei edes tiedetä, että Etelä-Ossetiaa asuttaa aivan oma kansansa, jolla on muista poikkeava etnisyys, kieli, kulttuuri ja historia. Koska muu maailma on hylännyt Etelä-Ossetian kummajaisena, ei sillä ole ollut muuta mahdollisuutta kuin tarttua ainoaan auttavaan käteen, Venäjään, joka on ainoana valtiona antanut  Etelä-Ossetialle turvatakuut Georgian mahdollisia aggressioita vastaan.

Osseettien suurimpana haaveena on perustaa oma yhtenäinen ja itsenäinen Ossetian valtio. Tähän tavoitteeseen pyrkivät jo 1980-luvun lopun suunnitelmat liittymisestä Pohjois-Ossetiaan. Venäjällä tosin voi olla oma näkemyksensä Ossetian yhdistämisestä. Ei ole perusteetonta epäillä, että Venäjä pyrkii yhdistämään koko Ossetian federaatioonsa käyttämällä hyväksi osseettien yhtenäistymispyrkimyksiä. Hyväntahtoisuuden osoituksena Venäjä on myöntänyt reilulla kädellä eteläosseeteille omia passejaan, koska Etelä-Ossetian passit eivät kelpaa maailmalla, eivätkä eteläosseetit juurikaan käytä Georgian passeja. Tässä passien myöntämisessä Venäjällä on kuitenkin ollut taka-ajatuksensa. Venäjä on nimittäin perustellut hyökkäystään Etelä-Ossetiaan sillä, että sen "kansalaiset" ovat joutuneet georgialaisten väkivallan kohteeksi. Siitä huolimatta, että osseetit ovat mielestään Etelä-Ossetian kansalaisia. Sodan sytyttyä Venäjä on siis julistanut eteläosseetit Venäjän kansalaisiksi. Näin ollen voi olettaa, että Venäjä tulee vaatimaan kansalaistensa asuttamaa aluetta itselleen. Lisäksi Etelä-Ossetia on Venäjälle myös hyvä syy padota Georgian tietä sotilasliitto NATO:on.

Etelä-Ossetia on perustellut kansallisen itsemääräämisoikeuden vaatimuksiaan Kosovon itsenäistymisellä. Nämäkin vaatimukset on länsimaissa nähty Venäjän yrityksenä luoda "kopio-Kosovo", mutta miksei kenellekään ole tullut mieleen, että Etelä-Ossetian vaatimukset saattaisivat heijastaa osseettien mielipiteitä eikä Venäjän? Kielteistä vastausta Etelä-Ossetialle on perusteltu sillä, että Kosovon asema oli "erikoislaatuinen". Mutta millä tavalla erikoislaatuinen? Miten voi olla mahdollista, että jollekin toiselle alueelle ja kansalle katsotaan kansallisen itsemääräämisoikeuden kuuluvan, mutta toiselle ei? Itse asiassa osseeteilla olisi paljon suuremmat edellytykset itsenäisyydelle kuin Kosovolla, jonka pääväestöllä albaaneilla on jo kansallisvaltio, Albania. Kosovon albaanit eivät varsinaisesti ole oma kansansa, vaan kansallisvaltion ulkopuolelle jääneen alueen asukkaita. Vaikka Kosovon itsenäistyminen oli oikea ratkaisu, niin pikemminkin pitäisi kysyä, että jos kerran Kosovo sai itsenäistyä, miksei sitten myös Etelä-Ossetia tai koko Ossetia saisi? Osseettien tapauksessa on kuitenkin kyse käytännössä 2000 vuotta vanhasta kansasta, jolla ei ole vielä koskaan ollut kunnon omaa valtiota hallussaan. Jo osseettien kansallisen olemassaolon turvaaminen tulisi yksin riittää syyksi Etelä-Ossetian itsenäisyyden kansainväliselle tunnustamiselle.

Kosovon erityisasemaa on perusteltu myös sillä, että Serbia menetti oikeutensa alueeseen toteuttaessaan albaaneihin kohdistuneet etniset puhdistukset. Mutta vaatiiko länsimaiden silmissä kansallisen itsemääräämisoikeuden saaminen mutakuopan pohjalla viruvia ruumiita? Ja jos vaatii, niin kyllä Etelä-Ossetialla olisi senkin suhteen oivat edellytykset. Maalla on erittäin verinen lähihistoria, johon sisältyy monia osseettikylien polttamisia ja joukkoteloituksia. Pelkästään perjantai-aamuna pääkaupunki Tskhinvaliin suunnattu tulivalmistelu surmasi yli 1000 ihmistä eli yli 2 prosenttia Etelä-Ossetian osseettiväestöstä.

Kosovonkin tapauksessa tuli kuitenkin esille sellainen länsimaiden piirre, joka ilmeisesti myös vaikuttaa suhtautumisessa Etelä-Ossetiaan. Länsimaiden johtajat pelkäävät rajojen vetämistä kansallisuuksien perusteella. He ovat puhuneet Kosovonkin suhteen "monietnisestä Kosovosta" ja karttaneet viimeiseen asti ajatusta siitä, että Kosovon serbialueet liitettäisiin Serbiaan. Länsijohtajat rakastavat ajatusta erilaisista monietnisistä- ja kulttuurisista liittovaltioista, jollaisena se haluaa myös Georgian pidettävän vaikka väkisin.

Länsimaat toimivat typerästi laiminlyödessään Etelä-Ossetian. Paras keino Etelä-Ossetian entistä enemmän Venäjän valtapiiriin liukumisen estämiseksi olisi alueen itsemääräämisoikeuden kansainvälinen tunnustaminen. Samalla Etelä-Ossetia tulisi kansainvälisen valvonnan piiriin. Tällöin Venäjä ei voisi ärsyyntyä lännelle ja Georgian NATO-jäsenyyskin olisi mahdollinen, mutta samalla Venäjän mahdolliset taka-ajatukset koko Ossetian alistamisesta valtaansa kuivuisivat pikkuhiljaa kokoon.

V.J

UUTISARKISTOON

RSS