Uutiskynnys logo

Maahanmuuttajien työllistyminen Keski-Suomessa

Kotimaa Julkaistu: 5.11.2007 18:58 Muokattu: 6.11.2007

Syksyllä 2006 valmistuneen hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman keskeisin viesti on, että Suomen olisi varauduttava työvoimapulaan tulevina vuosina. Suomen vetovoimasta olisi huolehdittava, jotta työntekijöitä saataisiin eri puolilta maailmaa Suomeen tekemään ne työt, joihin meitä suomalaisia ei enää tulevina vuosina riitä. Pitkään maahanmuuttajien työttömyyttä seuranneena nämä kannanotot aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. Mistä meidän oikein pitäisi hakea apua työvoimapulaan vai onko ratkaisuja etsittävä monista suunnista?

Keski-Suomessa ja erityisesti Jyväskylän seudulla on tehty maahanmuuttajien kotouttamistyötä 1990-luvun alusta alkaen. Työn ensimmäinen merkkipaalu oli ensimmäisen pakolaisryhmän vastaanotto syksyllä 1990. Vähitellen myös paluumuuttajien ja avioliiton perusteella Keski-Suomeen muuttavien määrä kasvoi vuosi vuodelta. Kuluneen 16 vuoden aikana vastaanottotyössä on otettu pitkiä harppauksia esimerkiksi maahanmuuttajien koulutuksen kehittämisessä. Kotouttamislain mukainen kolmen vuoden kotoutumisaika pystytään nykyisin täyttämään erilaisella kotoutumiskoulutuksella. Suurimpana hankaluutena on ollut se, että kotoutumiskoulutus ei yksin riitä kotoutumiseen, vaan maahanmuuttajan olisi päästävä mukaan ympäröivään yhteiskuntaan. Kotoutumiskoulutuksen jälkeen olisi kiinnityttävä ammatilliseen koulutukseen ja suomalaiseen työelämään.

Keski-Suomessa asuu noin 3300 henkilöä, jotka ovat tulleet muista maista Suomeen jäädäkseen, mutta jotka eivät vielä ole Suomen kansalaisia. Näistä henkilöistä osa on vielä lapsia ja osa jo eläkeikäisiä.

Keski-Suomen työvoimatoimistojen tilastojen mukaan joulukuussa 2006 työvoimatoimistojen asiakkaina oli 1178 henkilöä, jotka olivat ulkomaiden kansalaisia. Heistä työttömänä oli 527 asiakasta ja työvoiman ulkopuolella esimerkiksi erilaisessa työvoimakoulutuksessa tai siihen rinnastettavassa koulutuksessa 361 asiakasta. Työtä toimistojen asiakkaina olevista ulkomaiden kansalaisista oli saanut 96 ja sijoitettuna esimerkiksi palkkatuella oli 182 maahanmuuttajaa.

Ammattitaustaltaan työnhakijat ovat hyvin heterogeeninen joukko. Mukana on monia kotimaassaan pitkän ammattikoulutuksen saaneita henkilöitä, mutta mukana on myös niitä, joiden työllistyminen esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomuuden vuoksi ei näytä tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Suurin osa ulkomaiden kansalaisista oli Jyväskylän työvoimatoimiston asiakkaita ja Jyväskylässä heitä oli yhteensä 946. Tilastot kertovat, että maahanmuuttajia ohjataan aktiivisesti työhallinnon toimenpiteisiin, kursseille ja tuettuun työhön, työelämävalmennukseen sekä harjoitteluun. Tuettu työ näyttää usein ainoalta mahdollisuudelta päästä työpaikan ovien sisäpuolelle. Ovien avautuminen muihin työsuhteisiin tapahtuu vielä kovin harvoin.

Suomessa asuvien maahanmuuttajien työttömyysasteet ovat arviolta noin kaksi ja puolikertaisia verrattuna Suomen kansalaisiin. Eri kansalaisuusryhmissä on huomattavia eroja, esimerkiksi ulkonäöltään paljon suomalaisista poikkeavien ryhmien on muita vaikeampi saada työtä. Kyse ei siis aina ole ammattitaidosta vaan rekrytointeihin liittyy myös asenteita ja mielikuvia, jotka ohjaavat tehtäviä ratkaisuja.

Annika Forsander (2002) on väitöskirjassaan Luottamuksen ehdot luokitellut syitä työn saamisen vaikeuteen seuraavasti. On kuitenkin mainittava, että luokittelut ovat käytettyjä selitysmalleja, eivätkä siis todellisuudessa todettuja oikeita syitä työllistymisen hitauteen.

1. Maahanmuuttajien ominaisuudet. Maahanmuuttajilta puuttuu jotakin, he ovat liian kouluttamattomia, kielitaidottomia tai ammattitaidottomia voidakseen saavuttaa tasa-arvoisen työmarkkina-aseman muun väestön kanssa. Parannuskeinona on nähty hyvinvointivaltion tuottaman maahanmuuttajien kotouttamiskoneiston laaja keinovalikoima, kuten kieli- ja integraatiokoulutus.

2. Valtaväestön rasistiset asenteet. Tässä selitysmallissa maahanmuuttajien epätasa-arvoa aiheuttavien ongelmien nähdään johtuvan valtaväestön (erityisesti työnantajien) vääränlaisista asenteista ja kyvyttömyydestä suvaita maahanmuuttajia ja heidän erilaista kulttuuriaan. Parannuskeinona on asennekasvatus, joka tarkoittaa sitä, että valtaväestö on “kansanvalistusprojektein” kasvatettava suvaitsevaisiksi ja monikulttuurisiksi.

3. Hyvinvointivaltio. Tuoreimmassa ja rakenteellisemmassa selitysmallissa maahanmuuttajien epätasa-arvo aiheutuu hyvinvointivaltion ulossulkevista rakenteista. Tässä selitysmallissa hyvinvointiyhteiskunnan nähdään asiakkaistavan luonnostaan aktiiviset maahanmuuttajat sosiaalitoimen pitkäaikaisasiakkaiksi kaikkine sivuvaikutuksineen.

Olemme tehneet paljon työtä ensimmäisen työllistymisen esteen poistamiseksi. Jyväskylän alueella maahanmuuttajille on ollut paljon koulutusta tarjolla ja työhallinnon asiakastietojärjestelmästä voi lukea katkeamattomia kurssipolkuja. Olemmeko menneet niin pitkälle, että maahanmuuttajat on kirjoittamattomilla ennakko-odotuksilla lukittu kurssien maailmaan? Monissa kotoutumis- ja työnhakusuunnitelmissa lukee, että asiakkaan kielitaito ei vielä riitä (kolmenkaan opiskeluvuoden jälkeen) työllistymiseen. Haastattelutilanteessa venäläinen Suomeen muuttanut nainen totesikin: “En minä työtä pelkää, minä pelkään ymmärtää ja puhua”.

Onko täydellisen kielitaidon vaatimuksesta tehty peikko, joka estää ihmisiä pääsemästä eteenpäin? Ihmisen kotoutuminen uuteen ympäristöön ei kuitenkaan tapahdu päällekkäisinä viipaleina vaan spiraalimaisesti. Samaan aikaan, kun kielitaito kehittyy, olisi oltava kontakteja oman alan työpaikkoihin ja ammattisanastoon.

Ammattitaito vanhentuu auttamattomasti, jos on ensin odotettava, että suomen kieli sujuu virheettömästi. Ehkä kauemmin monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja työelämässä mukana olleet ovat päässeet tässä pidemmälle. Esimerkiksi englantia on lupa puhua useammalla vieraalla korostuksella, mutta suomea puhutaan meidän käsityksemme mukaan vain suomalaisittain. Hätätilassa voi yrittää kommunikoida korkeintaan savolaisittain tai pohjalaisittain.

Samaan aikaan myös Keski-Suomessa on todettu jo nyt, joulukuussa 2006, työvoimapula ainakin metallialalla. Työnantajat ovat lähdössä Puolaan tai muihin maihin rekrytointimatkoille, koska osaavaa työvoimaa tarvitaan kipeästi ja pian. Työnantajilla ei ole aikaa odottaa, että Suomessa olevasta työvoimareservistä, johon kuuluu sekä Suomen että ulkomaiden kansalaisia, koulutettaisiin ammattitaitoisia
työntekijöitä. Ajoitus ja kohtaaminen eivät osu kohdalleen.

Keski-Suomen työlupalinjauksen mukaan aloja, joilla on arvioitu olevan tarvetta ulkomaiselle työvoimalle, ovat
• terveydenhuoltoalan ammattilaiset

• sosiaalialan ammattilaiset

• maataloustyöntekijät

• kuljetus- ja autoalan ammattilaiset (erityisesti ulkomaanliikenteen yhdistelmäajoneuvojen kuljettajat)

• rakennusammattimiehet

• putki-, sähkö-, automaatio- ja ilmastointiasentajat

• metallialan ammattilaiset

• etnisten ravintoloiden työntekijät (erityisesti kokit)

• siivousalan työntekijät

• asiantuntijatyössä toimivat, joita ei ulkomaalaislain mukaisesti katsota erityisasiantuntijoiksi.

Linjauksessa todetaan myös, että työpaikat pidetään ensin kahden viikon ajan auki työvoimatoimistossa ja ulkomaista työvoimaa käytetään vain, jos hakijoita ei työhön löydetä. Poikkeuksena ovat alat, jotka työvoimatoimisto jo entuudestaan tietää aloiksi, joilla on rekrytointiongelmia. Linjausta tarkistetaan Keski-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksessa työmarkkinoista saadun uuden tiedon perusteella. Apuna käytetään esimerkiksi työvoimatoimistojen rekrytointiongelmista saatuja raportteja.

Olemassa olevista linjauksista ja ohjelmista voi lukea työhallinnossa ajatellun marssijärjestyksen. Tavoitteena on työllistää ensin työvoimatoimiston työnhakijoista kaikki ne, jotka suinkin kynnelle kykenevät. Tavoite koskee yhtä hyvin Suomen kuin muidenkin maiden kansalaisia. Seuraavaksi työvoimaa haetaan Euroopan unionin alueelta kehitetyn Eures-verkoston avulla, joka laajentaa työnhakualueen kattamaan koko Eurooppaa. Seuraavaksi katse käännetään niiden maiden suuntaan, joilla voisi olla osaavaa työvoimaa, joka olisi valmis muuttamaan Suomeen.

Maahanmuuttopoliittisen ohjelman ensimmäisessä versiossa tällaisiksi maiksi oli laskettu esimerkiksi Intia, Kiina ja Ukraina. Lopullisessa ohjelmassa mainittuina olikin toisia maita, kuten Viro, Puola ja Venäjä, joista vain Venäjältä tulevat eivät ole vapaan liikkuvuuden piirissä. Työllistämisessä ja varsinkin ulkomaiden kansalaisten työllistämisessä on kyse vahvasti politiikasta. Minne katse kulloinkin käännetään, ei johdu pelkästään tosiasioista vaan siitä millaisia mielipiteitä ja mielikuvia eri maiden työvoimasta tai tavasta toimia on syntynyt.

Kotoutumisprosessia ja työllistymistä läheltä seuranneena olenkin huolissani siitä, että ulkomaiden kansalaisia kohdellaan suomalaisilla työmarkkinoilla liiaksi luokitellen. Suomeen tulee osaavaa työvoimaa kaikilla niillä tavoin, joilla ihmisiä tänne muuttaa. Niin ei saa päästää käymään, että Suomeen tulleen työvoimatoimiston asiakkaan mukanaan tuoma ammattitaito hukkuu työvoimatoimiston asiakastietojärjestelmään.

Suomen kielen taito ei koskaan tunnu riittävän työn saamiseksi. Rimaa on nostettu liikaa ja maahanmuuttajan uskallus on kateissa. Samaan aikaan keskisuomalaisiin yrityksiin tulee työntekijöitä vaikkapa Puolasta ja he pärjäävät hyvin ilman suomen kielen opintoja.

Olemme tulleet uuteen tilanteeseen, missä joudumme miettimään osaavan työvoiman saatavuutta yhdessä. Kansainvälisyys ei enää liity vain yritysten ulkomaan kauppaan vaan kyse on yhä enemmän muualta saatavasta työvoimasta. Aloilla, joilla rekrytointiongelmat ovat oikeasti totta, on pakko etsiä ratkaisuja useista suunnista.

Joskus ulkomaisen työvoiman käyttö voi olla perusteltua ja silloin osaaville työntekijöille hankitaan työntekijän oleskeluluvat. Esimerkiksi heti työtehtävät hallitsevia työntekijöitä voidaan saada maasta, jossa työkokemusta on voitu hankkia vastaavista tehtävistä vaikkapa yrityksen yhteistyökumppanin palkkaamina. Samaan aikaan on yhteistyössä työnantajien, kouluttajien, työvoimatoimistojen ja maahanmuuttajatyötä tekevien projektien kanssa suunniteltava keinoja, joilla Suomeen jo tullut osaaminen saadaan nykyistä paremmin käyttöön. Kansainvälisyys on myös täällä, joskus on turhaa lähteä etsimään sitä liian kaukaa.

Työpaikkojen ja oikeiden työntekijöiden kohtaaminen on monimutkainen prosessi. Eri aloilla tilanteet ovat erilaisia ja varmasti paras tapa yrittää saada sekä työnantajille työntekijöitä että työnhakijoille työtä, on pitää montaa rautaa samaan aikaan kuumana. Suoraan ulkomailta palkkaaminen voi jossain tilanteissa olla välttämätöntä ja se voi olla ainoa riittävän nopea tapa saada osaavia työntekijöitä. Samaan aikaan toisaalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että jo maassa olevien työllistymisen edellytyksiä parannetaan. Tarvitaan sekä maahanmuuttajien koulutusprojekteja että työnantajiin ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvää asennetyötä. Jokaisella tulijalla on aivan oma tarinansa, historiansa, koulutuksensa ja työkokemuksensa.

Koulutus ja ohjaus ovat tulevaisuutta ajatellen ratkaisevia keinoja ammattitaidon kehittämisessä. Työnantajilla on sekä niitä tarpeita, jotka on täytettävä tässä ja nyt, mutta samaan aikaan on panostettava tuleviin aikoihin. Meidän kaikkien osalta on tärkeää, että nuoria osattaisiin kouluttaa niille aloille, joilla työpaikkoja tulevina vuosina syntyy. Samalla tavalla Suomeen juuri muuttanut henkilö on iästään riippumatta aloittamassa uutta elämää ja työn tekoa uudessa yhteiskunnassa.

Usein se ammattitaito, joka henkilöllä on Suomeen muuttaessaan, ei ole sellaisenaan käytettävissä suomalaisilla työmarkkinoilla. Maahanmuuttaja tarvitsee ohjausta ja apua miettiessään, miten hänen aikaisempi koulutuksensa ja työkokemuksensa saataisiin parhaiten käyttöön uudessa maassa ja miten sitä täydennettäisiin. Joskus alaa on vaihdettava kokonaan, koska eri ammattien osaamisen siirtäminen maasta toiseen ei onnistu aina yhtä hyvin. Moskovalainen asianajaja tai afganistanilainen ympäristöasioista vastannut ministeri voivat olla suomalaisilla työmarkkinoilla täydellisen elämänmuutoksen edessä.

Maahanmuuttajien ohjaustyö on tällä hetkellä pirstaleista. Sitä antavat parhaan taitonsa mukaan työvoimatoimisto, kouluttajat ja erilaiset maahanmuuttajien asettumista uuteen kotimaahan tukevat projektit, mutta mahdollisuuksia maahanmuuttajan kotoutumisprosessin pitempiaikaiseen tukemiseen ja hänen valinnoissaan auttamiseen ei ole. Ohjaus ei voi olla vain ovensuussa nopeasti annettuja neuvoja vaan sen pitää olla paneutumista ihmisen kokonaistilanteeseen. Maahanmuuttaja tekee päätöksensä itse, mutta hän tarvitsee tuekseen tietoja suomalaisesta yhteiskunnasta, koulutusjärjestelmästä, tutkintojen rinnastamisesta ja omista mahdollisuuksistaan suhteessa yhteiskunnan tarjoamiin vaihtoehtoihin.

Mitä enemmän onnistumme tukemaan muuttajaa ja hänen kouluttautumistaan alkuvaiheessa sitä enemmän saamme tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä, jotka ovat motivoituneita oman alansa ammattilaisia. Haastatellessani erästä virolaista naista, hän ilmaisi asian seuraavilla sanoilla:
Minun unelma voittaa miljoona lotosta. Jos vitsi. Mutta jos oikeasti, löytää työpaikka. Kyllä se on kaikista paras. Saada oikeaa palkkaa eikä olla kenestäkään riippuvainen. Ja tehdä oma ammatti.

Jaana Suokonautio

Kirjoittaja on Jyväskylän TE-keskuksen suunnittelija.
Artikkeli on lyhennelmä Jyväskylän yliopiston
Monikulttuurisuus ja moniammatillisuus ohjaus- ja neuvontatyössä
-julkaisussa olleesta artikkelista. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä.