Vanhempien uupumus lastensuojelutarpeen taustalla
Kotimaa Julkaistu: 22.10.2007 20:40 Muokattu: 23.10.2007
Lastensuojelun uudet asiakkaat tulivat vuonna 2006 usein sellaisista perheistä, joissa oli paljon muutoksia, uupumusta ja köyhyyttä. Uusien lapsiasiakkaiden ikä vaihteli, mutta alle 3-vuotiaita ja murrosikäisiä oli hieman muita enemmän. Stakes selvitti Tampereen, Porin, Hämeenlinnan ja Tampereen seutukuntien kanssa sitä, mitkä tekijät selittävät lastensuojelun asiakasmäärän kasvua ja keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat.
Vanhempien uupumus korostui asiakkuuden merkittävimpänä taustatekijänä. Vanhempien mielenterveysongelmat ja päihteiden väärinkäyttö oli kyseessä noin joka viidennen lapsen tilanteessa.
Viime viikonloppuna Vantaan Myyrmäessä tapahtunut 11-kuukautisen vauvan heitteillejättö lienee ääriesimerkki siitä, mitä mielenterveysongelmat voivat aiheuttaa. 33-vuotias äiti on myöntänyt jättäneensä lapsensa pensaaseen piiloon. Vauvalla oli kahden asteen pakkasessa päällään vain t-paita ja farkut. Äiti on sanonut olleensa yöllä harhaisessa tilassa. Hän ei kuitenkaan ollut tapahtumahetkellä alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Vauva on nyt sosiaaliviranomaisten huostassa.
Stakesin tutkimus toi näkyviin lastensuojelun asiakkaiden elämäntilanteiden suuren kirjon: Sen mukaan kaksi kolmesta lapsesta asui pääasiassa toisen biologisen vanhempansa luona, useimmiten äidin. Joka toisen lapsen asuinperheissä oli kaksi aikuista. Lasten elämässä oli tapahtunut paljon muutoksia. Perherakenne oli muuttunut useammalla kuin joka toisella lapsella.
Useimmat lastensuojelun uudet lapsiasiakkaat tulivat köyhistä perheistä, mutta mukana oli myös lapsia, joiden perheillä ei ole ollut toimeentulovaikeuksia. Lähes joka toisen lapsen vanhemmista ainakin toinen kävi töissä, mutta hieman suurempi osuus lapsista asui perheessä, jossa ainakin toinen vanhemmista oli aina ollut työtön.
Monikulttuuriset perheet olivat selvästi yliedustettuina tilastoissa, sillä kahdeksan prosenttia uusista lapsiasiakkaista tuli monikulttuurisista perheistä.
Monikulttuurisuuden tuomat ongelmat näkyvät myös käytännön lastensuojelutyössä tarvittavien kielten määrässä. Lasten kanssa asioinnissa tarvittiin suomen lisäksi kahdeksaa eri kieltä. Vanhempien kanssa asiointiin tarvittiin näiden lisäksi vielä kahta eri kieltä ja viittomakieltä.
Lasten ja nuorten asiakkuuden taustalla keskeisimmät tekijät olivat kouluvaikeudet ja ristiriidat vanhempien kanssa. Taustalta oli myös lapsen tai nuoren fyysistä sairastelua, mielenterveyden ongelmia, vammaisuutta tai kehitysviivästymää. Muutamissa tapauksissa taustalla oli lapsen pahoinpitely tai epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Uusi lastensuojelulaki korostaa ehkäisevän työn merkitystä ja työskentelyn painopisteen siirtämistä varhaisempaan vaiheeseen. Kokemukset ovat antaneet viitteitä siitä, että heti prosessin alussa huolellisesti tehty lastensuojelutarpeen selvitys vähentäisi raskaamman suojelun tarvetta.
Uutiskynnys
Lue myös:
Lastensuojelusta ruohonjuuritasolta