Uutiskynnys logo

Saksa kielsi islamisaation vastaisen mielenosoituksen

Ulkomaat Julkaistu: 21.9.2008 00:59 Muokattu: 21.9.2008

Saksassa Kölnin kaupungin poliisi julisti kansainvälisen Euroopan islamisaatiota ja kaupunkiin rakennettavaa suurmoskeijaa vastustavan mielenosoituksen laittomaksi. Poliisi väittää, ettei se saanut tapahtumapaikkaa tukkimaan pyrkiviä vastamielenosoittajia ja kaupungissa mellakoivia vasemmistoradikaaleja hallintaan.

Tapahtuman järjesti kaupunkiin rakennettavaa suurmoskeijaa vastustamaan perustettu paikallinen poliittinen puolue pro Köln (Kölnin puolesta). Mielenosoituksen piti olla viikonlopun yli kestävän konferenssin huippukohta, jonka aiheena oli  Euroopan islamisaation vastustaminen. Paikalle oli kutsuttu samanmielisiä puhujia ympäri Eurooppaa.

Jo perjantaina Kölnin kaupungintalolla pidettävä konferenssin avaava lehdistötilaisuus estyi, kun vastamielenosoittajat estivät kahta pro Kölnin johtajaa saapumasta paikalle ja poliisien oli muodostettava ihmiskilpi heidän suojakseen. Puhujia ei kuitenkaan päästetty sisälle kaupingintaloon pormestarin käskystä. Lehdistötilaisuus pidettiin lopulta Reinin varrella olleessa vuokralaivassa, jonka ikkunat mielenosoittajat hajottivat kivillä ja muilla heittoesineillä. Poliisi pidätti kahdeksan hyökkääjää.

Lauantaina vastamielenosoittajat estivät mielenosoittajia saapumasta sovitulle paikalle. Hyökkääjät ottivat yhteen poliisin kanssa usealla tiesululla ja yrittivät napata poliisien aseita. Poliisin puhemiehen mukaan vasemmistolaiset eivät enää hyökänneet pienissä ryhmissä, vaan suurissa muodostelmissa. Poliisi oli varautunut tapahtumaan mellakkavarustuksella ja vesitykeillä.

Deutsche Wellen mukaan ainoastaan muutama kourallinen mielenosoittajia lopulta pääsi tapahtumapaikalle ja pian tämän jälkeen poliisi julisti tapahtuman laittomaksi.

Kaupungin pormestari Fritz Schramma tuomitsi samaan aikaan muutaman kilometrin päässä kaupungin tuomiokirkolla pro Kölnin järjestämän mielenosoituksen. Kuulijoita oli muutaman tuhannen suuruinen joukko. Hän kutsui mielenosoittajia “rasisteiksi porvarin asussa”, “homeiseksi joukoksi Euro-Fasisteja” ja kertoi: “Minä sanon, tuolla on ovi, menkää kotiin!”

Pro Köln voitti edellisissä kunnallisvaaleissa viisi prosenttia äänistä ja suurmoskeijan rakentaminen on ollut erittäin ristiriitainen aihe kaupungissa. Puolueen sihteerin Markus Wienerin mukaan: “Oli tyypillistä Kölnin poliisin johtamistoimintaa, että he eivät onnistuneet järjestämään meille kokoontumisen vapautta ja antoivat periksi katuterrorismille.”

Kaupungin tilastojen mukaan vuonna 2006 17,2 prosenttia Kölnin väestöstä ei ollut saksalaista alkuperää ja Kölnissä asuu nykyään yli 120 000 muslimia, joista suurin osa on kotoisin Turkista.

Pro Köln ilmoitti vievänsä kiellon oikeuteen ja toistavansa tilaisuuden myöhemmin.

Kaupunkiin rakennettavan suurmoskeijan hahmotelma:

Suunniteltu Moskeija Kölniin
Uutiskynnys