Tuotanto lakkaa Zimbabwen viimeisillä maatiloilla
Ulkomaat Julkaistu: 10.3.2009 23:35 Muokattu: 11.3.2009
Zimbabwessa maatilojen valtauksien ja valkoisten maaviljelijöiden häätöjen takia tuotanto viimeisillä tuottavilla maatiloilla maassa on pysähtymässä, kertoo SW Radio Africa. Presidentti Robert Mugabe kehotti syntymäpäivillään viikko sitten viimeisiä valkoisia maanviljelijöitä poistumaan maatiloiltaan sanoen, "ettei heille ole paikkaa täällä."
Kuukauden sisällä maassa on otettu 80 maatilaa haltuun pakottaen maanviljelijät hylkäämään satonsa. Viime viikolla Zimbabwen korkein oikeus kumosi SADC:n (Institutional Treaty of the Community of the Development of Southern Africa) viime vuoden lopussa tekemän päätöksen, jonka mukaan valkoiset maanviljelijät ovat oikeutettuja jatkamaan viljelemistä maatiloillaan.
“Kasvavien häätöjen johdosta Chegutussa ja läpi Zimbabwen tuotanto on pysähtymässä ja kaikki kärsivät - viljelijät, heidän työntekijänsä, karjakanta ja käytännöllisesti katsoen koko väestö”, kertoi Ben Freeth joka on sukua erään Mount Carmelin maatilan omistajan kanssa.
Maassa, jossa 94 prosenttia väestöstä on työttömänä ja reilusti yli puolet väestöstä ulkoisen ruoka-avun varassa on ruokatuotannon ja karjan menetys katastrofi.
Robert Mugaben viime viikkoisilla 85-vuotissyntymäpäivillä ruokaa ja huveja kuitenkin riitti. Riittoisat synttärijuhlat maksoivat kokonaisuudessaan 250 000 dollaria France24:n mukaan.
Zimbabwessa on vallallaan kolera-epidemia, joka on tappanut jo useita tuhansia ihmisiä. Terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut. Vuosittainen inflaatioprosentti Zimbabwessa on nykyisin luokkaa 10^22 Cato-instituutin arvion mukaan eli raha on arvotonta.
Nälänhätä kehitysmaassa, joka kerran tunnettiin Afrikan leipäkorina on valtava tragedia.