Kommunistien voitto sytytti kapinan Moldovassa
Ulkomaat Julkaistu: 8.4.2009 19:47 Muokattu: 8.4.2009
Kymmenettuhannet nuoret ovat osoittaneet alkuviikolla mieltään Moldovan uutta kommunistihallitusta vastaan. Kapinoitsijat valtasivat eilen maan parlamentin ja presidentinlinnan pääkaupungissa Chisinaussa. Mellakkapoliisi otti rakennukset väkivalloin haltuun viime yönä. Mellakat ovat vaatineet ainakin yhden uhrin, satoja on pidätetty.
Maan kommunistinen puolue voitti parlamenttivaalit sunnuntaina yli 50% ääniosuudella. Kommunistien voitto oli odotettu, mutta niin ylivoimainen, että oppositiojohtajat syyttivät hallintoa vaalivilpistä. Euroopan unionin ja Etykin tarkkailijat ovat alustavasti pitäneet vaaleja rehellisinä, vaikka virkamiesten sekaantumista ilmenikin.
Nuori sukupolvi vaatii vapautta
Kapinoitsijat ovat nuoria moldovalaisia, jotka organisoivat protestit internetin yhteisöpalvelujen, erityisesti Twitterin, avulla. Maailmantalouden taantuma on ajanut monen moldovalaisen vierastyöläisen takaisin kotimaansa kurjuuteen, mikä osaltaan selittää mellakoiden puhkeamista. Kapinointi vaati ensimmäisen uhrinsa tiistaina, kun nuori nainen kuoli häkämyrkytykseen palavassa parlamenttitalossa.
Kommunistipresidentti Vladimir Voronin syytti eilen puheessaan mellakoita "fasistien suunnittelemaksi vallankaappaukseksi" ja ilmoitti Moldovan "puolustautuvan joukkoväkivallan johtajia vastaan". EU, Romania ja Venäjä ovat tuominneet väkivallan ja vaatineet kapinoinnin lopettamista.
Kurjuutta ja näköalattomuutta
Moldova on neljän miljoonan asukkaan entinen neuvostotasavalta ja Euroopan köyhin valtio. Maaseutu elää käytännössä omavaraistaloudessa. Tyytymättömyys oloihin nosti kommunistit ja Voroninin valtaan vuonna 2001. Kehitystä ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Moldovan itäosassa sijaitseva Transnistrian alue julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi 1990-luvun alussa, eikä se osallistunut vaaleihin tälläkään kertaa. Transnistrian väestöstä kolmannes on venäläisiä. Yksikään valtio ei ole toistaiseksi tunnustanut sen itsenäisyyttä.