Uutiskynnys logo

Yhdysvalloissa yrityksiä oikeuteen syytettynä Etelä-Afrikan apartheidin tukemisesta

Ulkomaat Julkaistu: 11.4.2009 19:30 Muokattu: 12.4.2009

Yhdysvalloissa tuomari on antanut hyväksyntänsä oikeustoimien eteenpäin viemisestä suuryrityksiä vastaan, joita syytetään vuonna 1994 kaatuneen apartheid-hallituksen tukemisesta.

Kymmenet tuhannet eteläafrikkalaiset asianomistajat vaativat rahakorvauksia yrityksiltä, jotka toimivat maassa.

Syytteiden mukaan esimerkiksi IBM:n ja Fujitsun tietokoneita käytettiin mustien kansalaisten oikeuksien riistämiseen valkoisen hallituksen toimesta.

Fordin ja General Motorsin väitetään antaneen tukensa protestien tukahduttamiselle, koska niissä käytettiin näiden valmistamia ajoneuvoja.

Alunperin yli 50 suurta yritystä oli syytettyinä, mutta nyt oikeudessa käsitellään syytteitä vain viittä yritystä vastaan, joista kaksi on autonvalmistajia.

Uutiskynnys

Lähde